Kuvituskuva.
Kuva edellisen Transformer 2030 -hankkeen koulutuksesta. Syksyn koulutukset järjestetään verkossa. Kuva: Tuomas Tiainen

Utopia = paikka, jota ei vielä ole

Naisten äänioikeus, elämää helpottavat kodinkoneet, orjuuden loppuminen, työläisen vapaa-aika, nämä kaikki olivat menneisyyden utopioita, jotka ovat ainakin jossain määrin ja jossain päin maailmaa toteutuneet. Nyt ja huomenna on aika alkaa rakentaa tulevaisuuden utopioita. Siihen työhön Transformer 2030 - Tulevaisuuden tekijät -hanke tarjoaa vetoapua Suomen ammattikasvattajille.

Ensimmäinen Transformer 2030 - Tulevaisuuden tekijät -hankkeen koulutuksemme pyörähti käyntiin verkossa 22.9. Mukana oli nelisenkymmentä osallistujaa varhaiskasvattajista, peruskoulun ja lukion opettajista aina taiteen perusopetuksen kasvattajiin. Moninaisen osallistujajoukon ohella myös me kouluttajat edustamme laajaa kenttää näkökulminemme. Mukana on väkeä ympäristö- ja rauhanjärjestöistä, monitieteellisestä Kudelma-tutkijaverkostosta, Helsingin ja Oulun yliopistosta sekä Tulevaisuuskoulusta ja OKKA-säätiöstä.

Tällä porukalla aiomme käyttää konkreetteja utopioita menetelmänä toivottavan tulevaisuuden tavoittelulle. Utopia on siis enemmänkin tiekartta kuin päätepiste. Matkan varrella suunnitelmaa korjaillaan tarvittaessa, kun nähdään sen vaikutus eliöihin ja olioihin.

Kenen utopia?

Kuten muidenkin teemojen suhteen historialliset esimerkit utopioista ovat usein valkoisten miesten käsialaa. Koska he ja aikuiset ylipäätään eivät välttämättä ole kykeneviä kovin villiin visiointiin, on syytä kääntyä lasten ja nuorten puoleen. Kannattaa tutustua myös afrofuturismiin ja muuhunkin ei-eurooppalaiseen utopiointiin näkökulmien laajentamiseksi.

Jo ensimmäisen ryhmätyön jälkeen kuulemme osallistujien suusta ihania utopioita maailmasta, jossa omistaminen on menettänyt merkityksensä. On tultu siihen tulokseen, että koronan ansiosta suuri osa ihmiskuntaa on siirtynyt ikään kuin samalle sivulle, ja sen ajatellaan olevan hyvä lähtökohta maailman johdattamiseen kohti parempaa ja kestävämpää tulevaisuutta. 

Viheliäiset ongelmat

Tässä koulutuksessa ei kielletä globaaleja ongelmia. Meillä on niitä muutama, kuten ilmastonmuutos, biodiversiteetin köyhtyminen, ympäristön kemikalisoituminen, vesien ja ilman saastuminen, köyhyys sekä naisten, vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen oikeuksien huono tola. Nämä kaikki edesauttavat kestävyyskriisiä ja ovat toisiinsa kietoutuvia viheliäisiä ongelmia. Ongelmiin ei aina löydy loistokkaita ratkaisuja, joskus on tyydyttävä välttäviin. Senkin kanssa saa olla tarkkana, ettei yhden ongelman ratkaisu pahenna toista ongelmaa. Juuri siksi on syytä paneutua maailman systeemiseen tarkasteluun.

Tarkastellaanpa hetki ongelmaa nimeltä biodiversiteetin eli suomalaisittain luonnonkirjon köyhtyminen. Nyt on käynyt niin, että ihmiskunta on sössinyt melko huolella maapallon asiat. Elonkirjo hupenee huolestuttavasti. WWF:n Living Planet -raportti paljastaa, että 1970-luvulta tähän päivään tultaessa eteläisen Amerikan selkärankaisten lajien yksilömäärät ovat vähentyneet keskimäärin 94 prosenttia. Euroopan vastaava lukema on 24 prosenttia. Ei ole mitään syytä onnitella itseään, totuus on nimittäin se, että eurooppalaiset onnistuivat hävittämään valtaosan lajeistaan jo ennen 70-lukua. Tämä on niin masentavaa, etten tiedä haluanko edes tietää sitä. Joka yhdeksäs suomalainen laji on uhanalainen. Yksi niistä on varpunen. Varpunen! Apua! Sehän on niin itsestään selvästi runsas laji, ettei sitä ole osannut edes arvostaa muiden jännittävämpien lintujen joukossa. Onneksi saan tietää myös, että hupenemassa olleet merikotka- ja laulujoutsenporukat, on saatu kasvamaan. Ihminen pystyy sekä tuhoamaan, että suojelemaan.

Joku metsästä erkaantunut city-ihminen saattaa ajatella, että mitäs minä sillä luonnonkirjolla, parempi vaan kun on vähemmän lintujen kakkaa katuja sotkemassa. Hänelle voisi kertoa, että hänen elämänsä limittyy monin tavoin yhteen mainitun luonnonkirjon kanssa, jonka yksi osa hän itsekin on. City-ihminenkin tarvitsee ravintoa, puhdasta vettä, happea, lääkkeitä, henkistä hyvinvointia ja sen sellaisia asioita.

Hyvä yhteisö

Ihmisen onni on kietoutunut koko planeetan onneen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL (TV:stä tuttu ;)) määrittää hyvinvoinnin ulottuvuuksiksi yksilötasolla sosiaaliset suhteet, itsensä toteuttamisen, onnellisuuden ja sosiaalisen pääoman. Yhteisötason hyvinvointia luovat toimivat asuinolot ja ympäristö, työllisyys ja työolot sekä riittävä toimeentulo. Kaikki nämä teemat kietoutuvat elämiseen yhteisössä, josta osan muodostavat muut ihmiset ja osan muut lajit. Ihmisen elintavat ja ympäristöt ovat monenlaisia ja muuttuvia, mutta on vaikeaa kuvitella ihmistä, joka eläisi onnellisena täysin ilman muita.

On tullut tavaksi puhua yhteisöllisyydestä positiivisena asiana. On kuitenkin oleellista kiinnittää huomiota yhteisön laatuun. Suku tai kylä, jonka kanssa ei jaa yhteisiä arvoja ja joka pakottaa ihmisen salaamaan puolia itsestään, ei luonnollisestikaan lisää hyvinvointia. Ihmisen ja kaikkien muidenkin hyvinvoinnin edellytyksenä taitaa olla normien kyseenalaistaminen ja mahdollisesti myös totutuista ajatusmalleista luopuminen. Se saattaa joskus olla kivuliasta. 

Harhaanjohtava Aristoteles

Maailmamme on jo ammoisista ajoista yritetty pakottaa melkoisen dikotomiseen muottiin, siis sellaiseen, jossa asiat ovat “joko tai” eivätkä lainkaan “sekä että”. Elinympäristömme on täynnä kummallisia vastakkainasetteluita kuten ihminen - luonto, keho - mieli tai ystävä -vihollinen.

Aristoteles (jonka nimi kaikuu edelleen kummaa uskottavuutta) muotoili kielletyn ristiriidan ja kolmannen poissuljetun lait väittämällä vaikkapa, että mikään asia ei voi olla yhtä aikaa tosi ja epätosi tai että kaikki väitteet ovat joko tosia tai epätosia. Mutta eihän maailma ole niin mustavalkoinen! Jos et ole puolellani, olet minua vastaan. Tämäkö olisi sitä kovin suosittua rationaalisuutta?

Aristoteleshän oli aivan väärässä näiden ajatustensa osalta. Luonto on monimuotoista, vaikka ihminen kuinka yrittää luokitella sitä niin se pakenee luokitteluja. Monimuotoinen on myös luontokappale nimeltä ihminen, joka voi olla yhtä aikaa kaoottinen ja järjestelmällinen tai kaivata laumaa lajitovereita ympärilleen sekä haluta vetäytyä täyteen yksinäisyyteen. Siirtäkäämme siis aristoteelinen järkeily toistaiseksi roskakoriin ja kehittykäämme dialektiikan tiellä. Dialektikko sanoo, että asiat voivat olla “sekä että” ja ristiriidan eri puolet yhtä aikaa totta. Ihminen voi olla sekä osa muuta luontoa, että jotain siitä täysin poikkeavaa. Dialektikko sietää paremmin epävarmuutta kuin dikotomikko, joka haluaisi löytää joka asialle selkeän lokeron.

Paluu utopian äärelle

YK:n biodiversiteettiraportin mukaan pitää keskittyä kahdeksan kokonaisuuden kestävään kehittämiseen. Ne ovat: 1. maat ja metsät, 2. kalastus ja meret, 3. makean veden alueet, 4. maatalous, 5. ruokajärjestelmät, 6. ilmastotoimet, 7. kokonaisvaltainen kestävä hyvinvointi, 8. kaupungit ja infrastruktuuri.

Kuulostaa kyllä aika haastavalta. Voisiko valita vain yhden vai valitseeko kunnon dialektikko heti kaikki? Täytyy ainakin muistaa, että jos luotu utopia ei vastaa arvojamme, niin motivaatiomme sen tavoitteluun on vähäinen. Utopiaa muodostettaessa on tarpeen pohtia sen edullisuutta koko maailman kannalta, ei vain oman navan. Utopistille tärkeä ominaisuus on myös joustavuus. Kasvun rajat -kirjan visionääri Donella Meadows kehottaa meitä pitämään kiinni visiostamme, mutta ottamaan lungisti, vaikka sinne johtava tie muuttuisi moneen kertaan matkan aikana. Rauhankasvattaja minussa haluaa tässä lopussa muistuttaa M. K. Gandhin sanoista: “Rauhaan ei ole tietä, rauha on tie”, vaikka sitten alati muuttuvalla reitillä.

P.S. Tämän kirjoituksen lähes kaikki tiedot ja ajatukset on varastettu Kudelma-verkoston Leena Heleniukselta ja Jaana Laisilta, FEE Suomen Pihla Soinnunmaalta sekä Helsingin ja Oulun yliopistoissa työskentelevältä Antti Rajalalta.
 

Ennakkoilmoittautuminen ensi vuoden Transformer 2030 - Tulevaisuuden tekijät koulutuksiin on auki. Tule mukaan!

Potrettikuva Hanna Niittymäestä.
Hanna Niittymäki

Kirjoittaja on opettaja ja rauhankasvattaja, joka työskentelee Suomen Rauhanpuolustajissa ja freelancerina.

Uusimmat blogit

Kuvituskuva: Willman Dance Companyn lastenproduktio "Keisarinnan uudet vaatteet"
Blogi

Vastuullisen kulutuksen oppimista taiteen keinoin

Taide mahdollistaa kompleksisten asioiden käsittelyn nuorenkin yleisön kanssa. Eettisen kaupan puolesta (Eetti) -kansalaisjärjestön ja tanssiryhmä Willman Dance Companyn yhteistyöhankkeessa havainnollistetaan nykytanssiesityksen kautta tekstiilien kulutusta ja kestävyyttä alakouluikäisille lapsille. Fingon koordinoima Bridge 47 rahoittaa hanketta.
Lue lisää »