Terveisiä Pariisista - ilmastotietoa lapsille ja nuorille

Kansainväliset ilmastoneuvottelut Pariisissa ovat käynnissä parhaillaan. Neuvottelujen tavoitteena on sopia uusi maailmanlaajuisesti sitova ilmastosopimus, joka astuu voimaan vuonna 2020. Päätökset ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi on tehtävä nyt, jotta ilmaston lämpenemisen pahimmat seuraukset voidaan välttää.

Sillä, onnistutaanko ilmastokatastrofi välttämään, on erityinen vaikutus tämän hetken lapsiin ja nuoriin, sillä he ovat se sukupolvi, joka joutuu elämään tässä maailmassa sellaisena, kuin se heille jätetään. Siksi on erityisen tärkeää ottaa heidät mukaan toimintaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Aihe saattaa tuntua monimutkaiselta ja vaikealta, ehkä myös synkältä tai ahdistavalta, mutta tieto on muokattavissa kaiken ikäisille sopivaksi ja ymmärrettäväksi.  Pienten lasten kohdalla se ehkä tarkoittaa arjessa ilmastoystävällisten tapojen opettelua, nuoret taas voivat jo tutustua tarkemmin tutkimustietoonkin, seurata ilmastoon liittyvien päätösten tekoa ja osallistua vaikuttamiseen.

Myös lapsilla ja nuorilla on oikeus saada tietoa siitä, mitä maailmassa juuri nyt tapahtuu.

Alta löytyy listattuna vinkkejä, mistä etsiä tietoa itselle tutkittavaksi ja myös käsiteltäväksi nuorten ja lasten kanssa. Nuoria voi myös kannustaa etsimään tietoa itse. 

Tietoa ja uutisia:
• Ilmastokokous järjestetään Pariisissa 29.11.–11.12.20015
• Seuraa Kepan asiantuntijoiden päivityksiä kokouksesta kepa.fi/cop21
• Twitterissä ja muualla sosiaalisessa mediassa voit seurata keskustelua tunnisteilla #Pariisi2015 tai #COP21
• Helsingin Sanomien sivuilla kaikki ilmastokokoukseen liittyvät uutiset löytyvät tunnisteilla ilmasto muuttuu ja Pariisin ilmastokokous 2015.
• Live-stream suoraan ilmastokokouksesta UNFCCC Webcast
• Kaikki ilmastosta: tietoa, blogeja, keinoja vaikuttamiseen, oppimateriaaleja ja uutisia: ilmasto.org
• Tietoa, videoita, infografiikoita, ilmastovisa, visualisointeja: Ilmasto-opas.fi
WWF/Pariisi
Ympäristöministeriö ja YM:n blogi: Uutta ilmastosopimusta rakentamassa
COP21Paris - Pariisin ilmastokokouksen virallinen verkkosivu
Ilmastoinfon Facebook-sivu

Videoita:
Ympäristöminisreriön animaatio ilmastokokouksesta
Ilmastonmuutoksen vaikutukset Nicaraguassa
Yle: Mitä sinä voit tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi?

Kouluvierailijat:
• Tilaa Ilmari-kouluvierailija tuomaan ilmastokeskustelu luokkaan. Ilmari-hankkeen materiaalit ovat vapaasti käytettävissä.

Vinkkejä ilmastonmuutoksen torjuntaan arjessa:
HSY:n Hillitse ilmastonmuutosta -sivu

Muita ilmastoaiheisia oppimiskokonaisuuksia ja vinkkejä:
• Nuorille ja aikuisille mieletön Ice & Sky -materiaali, jota on helppo tehdä myös itsenäisesti
Tuumasta toimeen - globaalia ympäristökasvatusta toiminnallisesti- kasvattajan opas
Ilmastonmuutos ja arktiset eläimet – powerpointesitys
Ilmasto muuttuu Malissa – powerpoint ja opettajan opas

Kaija Laurila

Uusimmat blogit

Kuvituskuva.
Blogi

ABC-kirjasta verkkoon ja luokkahuoneesta museoon – oppimisen murros tarkoittaa perinteisten oppimisympäristöjen muutosta

Suomalaisella koululaitoksella on jo sadan vuoden ajan ollut vahva asema yhteiskunnan kehityksen suunnan näyttäjänä. Se on opettanut lapsille ja nuorille tarpeellisia tietoja ja taitoja ja ollut aktiivisesti mukana reagoimassa muuttuvaan maailmaan. Jotta koulu voi olla osa tulevaisuuden ratkaisuja, opetuksen ja käytettävien oppimateriaalien täytyy myös muuttua.
Lue lisää »
Kuvituskuva.
Blogi

Opettajaopiskelijat ryhtyivät toimeen – kehittivät itselleen ilmastokasvatuksen ja kestävän kehityksen opintojakson

On selvää, että maapallo ei kestä nykyistä elämäntapaamme, vaan jotain on tehtävä. Koulu ja koulutus ovat parhaita tapoja muuttaa maailmaa. Ilmastokasvatuksen ja kestävän kehityksen ottaminen kokonaisvaltaiseksi läpileikkaavaksi teemaksi koulumaailmaan luo pohjan, jonka kautta kestävä kehitys voi tulla osaksi jokapäiväistä elämäämme, kirjoittaa Fingon hankeavustaja Saana Ylikruuvi.
Lue lisää »