Ilmastomarssi 20.10.2018.
Ilmastomarssi 20.10.2018. Kuva: Hanna Vaittinen

Tämän takia ilmastonmuutoksesta kannattaa hypätä kestävän kehityksen laajempaan tarkisteluun

Ilmastonmuutos ja kestävä kehitys ovat koulumaailmassa tuttuja käsitteitä. Niistä on vuosikymmenien aikana tullut osa eri oppiaineiden ja kouluyhteisöjen jokapäiväistä arkikieltä, ja nykyajan oppilaat ovatkin sekä tietoisia ilmastonmuutokseen liittyvistä tosiasioista että tottuneita aiheen käsittelyyn. Usein kuitenkin unohdetaan, että ilmastonmuutos on osa moninaisia kestävyysongelmien verkkoa ja vaikuttaa ympäristön lisäksi myös ihmisten toimintaan.

Ilmastonmuutos on jo sanana niin tuttu, että se voi aiheuttaa kuulijassa vastareaktion: ei taas tätä. Oppituntien lisäksi nuoret kohtaavat ilmastonmuutokseen liittyviä uutisia tai sosiaalisen median sisältöä jatkuvalla temmolla ja joutuvat päivittäin arvioimaan saamaansa tietoa sekä sen luotettavuutta. Koulusta ja mediasta saatavat kuvat voivat aiheuttaa jopa ahdistusta. Vuoden 2018 Nuorisobarometrin mukaan nuorten huoli ilmastonmuutoksesta on viimeisen kymmenen vuoden kuluessa kasvanut jyrkästi ja yhä useampi nuorista on sitä mieltä, että tulevat sukupolvet joutuvat kärsimään mikäli ympäristön tuhoaminen jatkuu.

Luokkahuoneen arki saattaa kuitenkin erota kyselytutkimuksen esittämistä huolestuneista nuorista. Ilmastonmuutoksen ratkaisujen etsimisen sijaan oppilaat ovat kiinnostuneempia älypuhelimistaan ja näkökulmien vertailun sijaan ilmastonmuutos ja sen seuraukset ympäristölle voivat näyttää aiheuttavan vain haluttomuutta käsitellä valittua aihetta. Opettaja voi tuntea joutuneensa umpikujaan tärkeän aiheen käsittelyssä.

Ilmastonmuutoksen käsittelyn ei ole kuitenkaan tarkoitus lisätä nuorten ahdistusta, vaan löytää näkökulmia aiheeseen; uhkakuvien käsittely helpottuu, jos ilmiöt oppii ymmärtämään kokonaisvaltaisesti ja kiinnostuu niiden ratkaisemisesta.

Kaikki osa-alueet käsittelyyn

Kuten muissa aiheissa, myös ilmastonmuutosta ja kestävää kehitystä käsiteltäessä kannattaa pitää mielessä, että oppilaiden kiinnostuksen kohteet eroavat toisistaan.

Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa keskitytään usein pääasiassa kestävän kehityksen ekologiseen ulottuvuuteen eli siis vain yhteen kestävyysajattelun kolmesta osa-alueesta. Ekologisen ulottuvuuden lisäksi puheeseen ilmastonmuutoksesta kannattaisi kuitenkin yhdistää myös kestävän kehityksen taloudelliset ja sosiaaliset näkökulmat, jotta jokainen koululainen löytäisi oman tulokulmansa aiheeseen ja ymmärtäisi, miksi ilmastonmuutoksesta täytyy puhua vuosi toisensa jälkeen.

Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa saatetaan huomioida lajien sukupuutto, mutta ei käsitellä ympäristökatastrofien vuoksi kotinsa jättäneiden pakolaisten asemaa tai ilmaston lämpenemisen vaikutuksia miljoonien ihmisten terveyteen ja ravinnon saantiin. Ilmastonmuutoksen seuraukset vaikuttavat myös laajalti ihmisten turvallisuuteen: esimerkiksi vuodesta 2011 jatkunut Syyrian sota sai alkunsa ilmastonmuutoksen kärjistämästä kuivuudesta. Konfliktien lisäksi ilmastonmuutos ilmastonmuutos uhkaa ihmisten turvallisuutta energiapolitiikan ja geopoliitiikan muutosten seurauksena.

Keskustelua kestävästä kehityksestä ja sen kolmesta eri ulottuvuudesta kannattaa myös jatkaa luokka-asteelta toiselle, sillä kehityskysymysten laajempi tunteminen auttaa useampaa oppilasta kiinnostumaan aiheesta ja pohtimaan, onko nykyinen edistys kestävällä pohjalla. Usein esimerkiksi ympäristöongelmien poistamisen ratkaisijaksi ehdotetaan ympäristön kannalta kestämätöntä talouskasvua täysin uusien ajattelumallien etsimisen sijaan.

Auttaa löytämään ratkaisumalleja

Kun oppilaat hahmottavat kestävyysajattelun verkkona, jossa erillisinä näyttäytyneet ilmiöt ovatkin kaikki osa laajaa kokonaisuutta, jokainen voi löytää juuri itseä kiinnostavan näkökulman ja ymmärtää ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia sitä kautta.

Ilmastonmuutoksen laajempien ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten ymmärtäminen auttaa siis oppilaita ymmärtämään aiheen käsittelyn tärkeyden ja saa yhä useamman kiinnostumaan ilmiöstä. Lisäksi kehityskysymysten kokonaisvaltainen käsittely antaa lamaantumisen tunteiden sijaan oivalluksia ja mahdollisuuksia. Kestävän kehityksen moninaisuuden ymmärtäminen auttaa myös yhä useampaa aktivoitumaan itselle tärkeän asian puolesta ja löytämään ahdistusta lievittäviä ratkaisumalleja.

Elina Tiensuu.
Elina Tiensuu

Uusimmat blogit

Paakuva blogiin Art of hosting
Blogi

Tätä kaikkea tarjoaa Art of Hosting - nappaa fasilitointivinkit talteen

Aurinko paistaa, tien pientareet täyttyvät lupiinien ja niittykasvien väriloistosta ja niiden tuoksu huumaa ruumiin ja mielen. Hetken kuluttua Mikkelissä, Otavan opiston upeassa historiallisessa miljöössä käynnistyy seitsemäs Suomessa järjestettävä Art of Hosting- koulutus. Olen täällä hakemassa osaamista Fingoon ja kansalaisyhteiskuntaan dialogipohjaisista fasilitointimenetelmistä sekä kollektiivisen viisauden sadonkorjuumenetelmistä.
Lue lisää »
Kuvituskuva. Ideoita globaalikasvatukseen.
Blogi

10 kuumaa kesävinkkiä digitaalisen oppimisen kehittämiseen

Osallistuin kesäkuun alussa eOppimiskeskuksen järjestämään mobiilikesäkouluun lumoavan kauniilla Hämeen ammattikorkeakoulun kampuksella Tammelan Mustiolassa. Päivien idea on koota digitaalisen oppimisen asiantuntijoita ja opettajia valtakunnallisesti yhteen verkostoitumaan sekä oppimaan toisiltaan rennoissa kesäisissä tunnelmissa.
Lue lisää »
Kuvituskuva Agenda 2030
Blogi

Uusi hallitusohjelma luo hyviä edellytyksiä globaalille kansalaiskasvatukselle – uhkana toimien siiloutuminen

Kestävän kehityksen perustalle laadittu Antti Rinteen (sd.) hallituksen ohjelma on globaalin kansalaiskasvatuksen näkökulmasta ilahduttavaa luettavaa. Ohjelma avaa mahdollisuuksia niin osaamisen kehittämiselle kuin aktiiviselle kansalaisuudelle ja kutsuu rakentamaan yhdessä kestävää tulevaisuutta. Ryhtiä tavoitteille toisi kuitenkin niiden kokoaminen hallinnonalat yhdistävään strategiaan.
Lue lisää »