Blogi

Ruohonjuurisarjakuva vaikuttaa Mosambikissa

Ruohonjuurisarjakuvaa on tehty ja opetettu UFF:n tukemilla hankkeilla Mosambikissa vuodesta 2005. Työpajakouluttajien määrää lisääntyy koko ajan ja sarjakuvan avulla tehtävä valistus on löytänyt kohderyhmänsä.

Parin toimintavuoden jälkeen on voitu todeta, että hankkeen toiminta on siirtynyt hyvin UFF:n yhteistyökumppanin, ADPP Mosambikin, hallintaan.

Ruohonjuurisarjakuvan voima on sen paikallisuudessa. Piirtäjänä oleva tuttu henkilö omasta yhteisöstä lisää mielenkiintoa kerrottavaa asiaa kohtaan ja lisäksi sarjakuvan välittämä sanoma liittyy paikalliseen toimintaan ja tarinat käsittelevät paikallisia ilmiöitä.

Esimerkiksi Nhamatandassa Lamegon kylässä sarjakuvatyöpajan tuotokset olivat päätyneet hyödyksi myös paikalliselle poliisille. Komissaario oli sarjakuvan avulla muun muassa havainnollistanut väkivaltaiselle aviomiehelle, että vaimon lyöminen on oikeasti rikos, josta voi joutua vankilaan. Kuvan avulla viesti oli mennyt tehokkaasti perille.

Ruohonjuurisarjakuvan tekoa on opetettu opettajaopiskelijoille, opettajille, sosiaalityöntekijöille ja yhteisön kanssa vapaaehtoistyötä tekeville henkilöille. Ensimmäisen koulutuksen Mosambikissa toteutti Maailman Sarjakuvat ry ja näistä ensimmäisten työpajakouluttajien joukosta on löytynyt taitavia henkilöitä vetämään uusia koulutustyöpajoja.

Joka vuosi ADPP Mosambik on järjestänyt kaksi työpajaa kymmenelle aktiiville, jotka ovat vieneet näitä taitoja eteenpäin uusina kouluttajina. Kaikki osallistujat ovat sellaisessa asemassa, että he voivat käyttää sarjakuvaa sosiaalisen muutoksen kuvaamiseen, tiedottamiseen ja ihmisten valistamiseen.

Hankkeen toiminnan onnistumisesta on tehty UFF:n kotisivuille
kuvagalleria. Käy tutustumassa osoitteessa:
http://www.uff.fi/ruohonjuurisarjakuva_mosambikissa/
Lisätietoja: Kehitysyhteistyön suunnittelija Elena Taubert, puh. (09) 2764 7672 elena.taubert@uff.fi

Uusimmat artikkelit