Järjestöjen edustajia Kepan koulutuksessa
Kuva: Kepa

Nyt hankkeet hautumaan! Syksyn rahoitushaut globaalikasvatukseen ja viestintään avautuvat pian

Kansalaisjärjestöille on tänä syksynä avautumassa kaksi oivaa tilaisuutta hakea rahoitusta globaalikasvatus- ja kehitysviestintätyölle. Nyt jos koskaan kannattaa kaivaa hankeideat esille ja kutsua kumppanit koolle.

Globaalikasvatus- ja viestintätyötä tekevillä – tai siitä haaveilevilla – järjestöillä on nyt hyvät mahdollisuudet saada rahoitusta hankkeilleen niin Ulkoministeriöltä kuin Kepalta.

Ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuen (VGK) hakukierroksen on määrä avautua lokakuun puolivälissä. Hakukierros päättyy ministeriön antamien ennakkotietojen mukaan 10. joulukuuta. Perinteisesti haussa on arvostettu innovatiivisia avauksia ja yhteistyössä toteutettuja hankkeita.

Toinen mahdollisuus avautuu hieman myöhemmin, kun Kepan koordinoiman Frame, Voice, Report -hankkeen toinen hakukierros avautuu 1. joulukuuta. Kyseessä on EU-rahoitteinen hanke, jossa Kepa kanavoi rahaa suomalaisten järjestöjen projekteihin. Projektien tulee käsitellä ilmastonmuutosta, muuttoliikettä ja/tai tasa-arvokysymyksiä. Hakemuksia tähän hakuun voi toimittaa tammikuun 2019 loppuun asti.

Pistä hakuajat kalenteriin ja ota haltuun vinkit hyvän hakemuksen tekoon!

1. Kumppanuuksilla kohti suurempaa vaikuttavuutta

Yhteistyön merkitystä ei voi liikaa korostaa, kun puhutaan toiminnan vaikuttavuudesta. Kumppanuudet voivat tuoda hankkeeseen osaamista, jota omassa järjestössäsi ei ehkä ole. Niiden avulla voi myös tavoittaa kohderyhmiä tehokkaammin. Ehkä haluat olla viemässä globaalikasvatusta ihan uusiin paikkoihin? Kenen avulla tämä voisi onnistua?

2. Ota kohderyhmä huomioon

Kohderyhmän nahkoihin asettuminen kannattaa. Ilman sitä lopputuloksena voi olla toimintaa, joka ei puhuttele tai houkuttele haluttuja ihmisiä mukaan, vaikka asia olisi miten tärkeä. Missä kohderyhmäsi viettävät aikaansa? Millaiset asiat heitä kiinnostavat? Tiedonkeruutakin tehokkaampaa on, jos onnistut houkuttelemaan kohderyhmän edustajia mukaan hankkeen suunnitteluun.

3. Kokeile rohkeasti uutta

Kokeileminen kannattaa! Hankerahoitus tarjoaa hyvän mahdollisuuden kokeilla jotain aivan uutta. Missä globaalikasvatusta ei ole vielä koskaan tehty? Millaisin keinoin voitaisiin tavoittaa ihan uusia kohderyhmiä? Missä olisi kipeä tarve kehityskysymysten käsittelylle, mutta ei vielä riittävää osaamista niiden huomioimiseen? Voisiko juuri sinun järjestösi olla alku isommalle muutokselle?

4. Aseta kunnianhimoiset mutta realistiset tavoitteet

Kunnianhimoinen ja realistinen – voiko käsitteitä sisällyttää samaan lauseeseen? Kyllä voi. Meillä järjestöillä on oltava kunnianhimoa muuttaa maailmaa, joten oma toiminta on tarpeen sitoa isompiin, globaaleihin muutostavoitteisiin. Yksittäisessä hankkeessa tavoitteiden taso on kuitenkin syytä pitää realistisena. Maailmaa ei voi pelastaa yhdellä hankkeella, mutta askeleita voi ottaa oikeaan suuntaan.

5. Perustele ja väännä rautalangasta

Itsestään selvää, mutta totta. Hyvin kirjoitettu hankehakemus saa rahoituksesta päättävät tahot vakuuttumaan, että juuri teillä on vakaat aikeet ja oikeaa osaamista hankkeen toteuttamiseen. Muista, ettei kissan häntää nosta kukaan muu kuin kissa itse. Älä oleta, että hakemuksen lukija tuntisi teidät tai asianne.

Onnea hakuihin!

Lisätietoa

Sanna Rekola
Sanna Rekola

Kirjoittaja työskentelee Kepassa globaalikasvatuksen asiantuntijana ja vastaa globaalikasvatusjärjestöjen edunvalvonnasta ja yhteistyön koordinoinnista.

Uusimmat blogit

koulutytöt
Blogi

Tyttöjen päivä muistuttaa tyttöjen kokemista haasteista – mutta myös hyödyntämättömästä potentiaalista

Tänään vietettävän tyttöjen päivän teemana on With Her: A Skilled GirlForce, eli tytöt taitavana työvoimana. Ympäri maailmaa menetetään lukemattomia innovaatioita, kun tytöt ja naiset jäävät työelämän ulkopuolelle. Ammattien sukupuolittuminen on osa tätä ongelmaa, joka ei kuitenkaan rajoitu vain sukupuoleen. Suomessa esimerkiksi maahanmuuttajataustaiset nuoret kokevat muita enemmän haasteita työelämässä ja koulupolulla sitä kohti.
Lue lisää »