Blogi

Näyttely kehitysmaaliikkeen historiasta avattu Werstaalla

Teksti: Sanna Rekola

Suomalaisen kehitysmaaliikkeen historiasta kertova näyttely on avattu Tampereella Työväenmuseo Werstaalla. Pisaroita köyhyyden erämaahan –näyttely kertoo kehityskysymysten parissa toimineiden kansalaisjärjestöjen vaiheita 1960-luvulta lähtien valokuvin ja esinein.

Pisaroita köyhyyden erämaahan –näyttely on syntynyt suomalaisen kehitysmaaliikkeen historiaa tallentaneen keruun tuloksena. Projekti alkoi Werstaalla tämän vuoden alussa ja päättyy vuoden lopussa. Hankkeen aikana haastateltiin kehitysmaaliikkeessä eri aikoina vaikuttaneita henkilöitä ja koottiin aiheeseen liittyvää esineistöä ja valokuvia.
Tallentamisen pyrkimyksenä on ollut turvata aineiston säilyminen ja luoda edellytykset myöhemmin tehtävälle tutkimukselle. Kehitysmaaliikkeen historiaa on ollut aikaisemmin hyvin niukasti museoiden kokoelmissa. Aineistoja otetaan vastaan Werstaalle myös hankkeen päättymisen jälkeen.
Kehitysmaaliikkeen historiaprojektissa museon yhteistyökumppaneina ovat olleet suomalaiset kehitysjärjestöt ja Kansan Arkisto, johon on arkistoitu järjestöjen asiakirjoja tutkijoiden käyttöön. Hanketta on
rahoittanut ulkoasiainministeriö.
Näyttely on avoinna Työväenmuseo Werstaalla kokeilevan museotoiminnan tilassa Komuutissa 7.12.2010-28.2.2011.
Lisätietoja näyttelystä ja hankkeesta:

www.tyovaenmuseo.fi/?q=node/699
projektitutkija Leena Ahonen, puh. 010 420 9225 tai leena.ahonen@tyovaenmuseo.fi

Uusimmat artikkelit