Kuvituskuva
Kuva: Group of people around the world. Chalk drawing. Blackboard. Close up.
Blogi

Miten koulu voi työskennellä paremman tulevaisuuden puolesta?

Tavoite lasten ja nuorten voimaantumisesta ja osallisuudesta on kirjattu selkeästi nykyisten opetussuunnitelmien perusteisiin. Ideaalina on, että oppilaiden kasvua nuoriksi vaikuttajiksi ohjattaisiin ilon ja merkityksellisyyden tunteiden avulla. Kestävän tulevaisuuden rakentaminen kouluissa ei nimittäin ole vain taitojen opettamista tai rakenteiden päivittämistä, vaan myös tietoisuuden vahvistamista ja näkemyksen kasvattamista.

Teksti: Elina Tiensuu Kuva: Professor25 iStock

Yksittäiset opettajat voivat muodostua äärettömän tärkeiksi inspiraation ja voimavarojen lähteiksi nuorille, jotka haluavat vaikuttaa maailmaan. Opettajan toiminta positiivisena, kestävää tulevaisuutta rakentavana muutosagenttina kannustaa oppilaita vaikuttamaan ja antaa heille opetussuunnitelmien painottamaa toimijuutta.

Maailman haasteisiin puuttuminen vaatii ymmärrystä niiden monimutkaisuudesta, joten myös opettaja on usein oppivan ihmisen roolissa syventyessään kestävyyskysymyksiin. Kokemus oman merkittävyyden kasvusta ei siis rajoitu vain lapsiin ja nuoriin, vaan kehityskysymysten pohdinta ja halu uuden kehittämiseen koskettaa kaikkia kestävästä muutoksesta kiinnostuneita.

Kestävän tulevaisuuden hahmottamisen onkin noustava yksilöiden lisäksi myös koko yhteisöstä, jotta jokaisella – myös opettajilla – on mahdollisuus saada kestävän tulevaisuuden rakentamiseen vaadittavia tietoja ja taitoja.

Koulu osallistaa vaikuttamaan

Oppilaita ja heille tärkeitä asioita arvostava koulu antaa mahdollisuuden osallistua sekä koulun yhteiseen päätöksentekoon että yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Samalla kouluissa opitaan yhteistyön avulla rakentamaan kestävää tulevaisuutta. Aikuisten antama tuki nimittäin antaa nuorille tunteen, että heidän tekonsa ja ajatuksensa ovat tärkeitä sekä nyt että tulevaisuudessa.

Turvallinen kouluyhteisö antaa lapsille ja nuorille yhdenvertaisen mahdollisuuden oppia yhteiskunnassa toimimista ja vaikuttamista. Kestävän tulevaisuuden teemat on kuitenkin opetuksen sisältöjen lisäksi kytkettävä koulun käytänteisiin, sillä vain kokonaisvaltaisella toiminnalla koulu tukee oppilaiden lisäksi myös opettajien kasvamista yhteiskunnallisen muutoksen agenteiksi.

Myötätuntoa, kestävää kehitystä ja kansalaisaktivismia painottava kasvatus tukee nimittäin sekä aikuisten että lasten kestävää maailmanrakennusta hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden lisääntymisen kautta.

Tulevaisuususkon avulla kohti huomista

Koulun muut ongelmat, kuten rajut kiusaamistapaukset tai sisäilman laatuun liittyvät vaikeudet, syövät usein voimavaroja muutoksen tavoittelusta ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisesta. Usein myös yhteiskunnan määräämä polku vaikeuttaa kestävän tulevaisuuden rakentamista, sillä nuoret ohjataan tavoittelemaan työelämässä hyödyllistä koulutusta sen sijaan, että heidät ohjattaisiin luomaan kaikille hyvää tulevaisuutta.

Koulun toimintaympäristö pitääkin päivittää sellaiseksi, jossa hyvä kasvatus tukee lasten ja nuorten kasvua aktiivisiksi, kestävää tulevaisuutta rakentaviksi kansalaisiksi ja jossa turvallinen ilmapiiri sallii vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kuvittelun.

Yksinkertaisillakin asioilla voi olla paljon vaikutusta ajattelun muutoksessa. Kestävän tulevaisuuden saavuttaminen edellyttää uusia näkökulmia, tuoreita ratkaisuehdotuksia ja kaikille hyvän tulevaisuuden määrittämistä.

Tärkeintä on kuitenkin ylläpitää toivon ja tulevaisuususkon ilmapiiriä, sillä vain siten koulusta valmistuvat oppilaat uskaltavat olla mukana toteuttamassa laajempaa yhteiskunnallista muutosta.

Uusimmat artikkelit