Maapallo elää loppuvuoden velaksi

Maapallon luonnonvarat loppuivat tältä vuodelta tänään tiistaina. Huomisesta alkaen elämme velaksi.

Elokuun 19. päivä vietetään maailman ylikulutuspäivää. Ihmiset ovat käyttäneet luonnonvaroja maapallon kantokyvyn verran. Toisin sanoen tarvitsemme puolitoista maapalloa tuottamaan sen, minkä ihmiset vuodessa kuluttavat.

Ylikulutus kasvaa jatkuvasti. Tänä vuonna kulutimme osuutemme kaksi viikkoa aikaisemmin kuin vuonna 2000. Kasvuennusteiden mukaan planeettoja tarvitaan vuosisadan puoliväliin mennessä kolme.

Ylikulutuspäivän ajankohta perustuu Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen laskelmiin. Suomessa aiheesta tiedottaa WWF.

Sanna Rekola
Sanna Rekola

Kirjoittaja työskentelee Fingossa globaalikasvatuksen asiantuntijana ja vastaa globaalikasvatusjärjestöjen edunvalvonnasta ja yhteistyön koordinoinnista.

Uusimmat blogit

Kuvituskuva: Willman Dance Companyn lastenproduktio "Keisarinnan uudet vaatteet"
Blogi

Vastuullisen kulutuksen oppimista taiteen keinoin

Taide mahdollistaa kompleksisten asioiden käsittelyn nuorenkin yleisön kanssa. Eettisen kaupan puolesta (Eetti) -kansalaisjärjestön ja tanssiryhmä Willman Dance Companyn yhteistyöhankkeessa havainnollistetaan nykytanssiesityksen kautta tekstiilien kulutusta ja kestävyyttä alakouluikäisille lapsille. Fingon koordinoima Bridge 47 rahoittaa hanketta.
Lue lisää »