Ryhmäkuva globaalikasvatusverkostosta.
Blogi

Maailma koulussa – koulutusta ja tukea opettajille

Uusi perusopetuksen opetussuunnitelma korostaa kestävää kehitystä, aktiivista kansalaisuutta ja globaalia vastuuta. Kansalaisjärjestöt kouluttavat ja tukevat opettajia opetussuunnitelman mukaisen globaalikasvatuksen toimeenpanossa.

Teksti: Sanna Rekola

Kuvaaja: Tomi Asikainen

Keväällä 2016 käynnistyy järjestöjen yhteinen kaksivuotinen Maailma koulussa -täydennyskoulutushanke, jonka puitteissa koulutuksia voidaan ulottaa yhä useammalle paikkakunnalle. Tavoitteena on tukea opetussuunnitelman mukaisen globaalikasvatuksen toimeenpanoa ja vahvistaa koulujen ja järjestöjen välistä yhteistyötä.

Koulutuksia voidaan räätälöidä tilaajan toiveiden mukaan ja niitä voidaan järjestää erilaisille kohderyhmille opettajaksi opiskelevista toimessa oleviin opettajiin, rehtoreihin ja opetustoimien henkilöstöön. Koulutuksen tilaajana ja yhteistyötahona voi toimia esimerkiksi opetustoimi, yksittäinen koulu tai muu aiheesta kiinnostunut opettajien ryhmä.

Koulutuksissa voidaan syventyä esimerkiksi paikallisessa opetussuunnitelmassa painotettuihin globaalikasvatusteemoihin, keskittyä monilaisten oppimiskokonaisuuksien konkretisointiin tai vaikkapa toiminnallisiin menetelmiin.

Maailma koulussa -koulutuksia järjestetään yhteistyössä myös opettajankoulutusta tarjoavien tahojen kanssa. Seminaaripäiviä on järjestetty säännöllisesti yhteistyössä esimerkiksi Helsingin, Turun, Rauman ja Joensuun opettajankoulutuslaitosten.

Lisätietoa:

Maailma koulussa -seminaarit
Sanna Rekola, sanna.rekola@kepa.fi / 050 317 6697

Uusimmat artikkelit