Blogi

Knoppeja tiedotustukihakemuksiin

Teksti: Veera Pensala

Kepan tiedotustukitilaisuudessa maanantaina 11.8. oli runsas ja aktiivinen osanotto, kiitos siitä!  Tässä vielä esiin nousseita kysymyksiä ja vastauksia.

1) Tarvitseeko ulkomaalaisten vieraiden maksaa palkkioistaan lähdeveroa?

Kyllä. Maailma kylässä -festivaalisssa esiintyneet yhtyeet ovat maksaneet
palkkioistaan 15 % lähdeveroa (palkanmaksaja pidättää). Joissakin
tapauksissa lähdeveroa joutuu maksamaan 35 %.

2) Kelpaako kohderyhmäksi oman järjestön väki?

Pääsääntöisesti ei, mutta esimerkiksi partiolaisten tapauksessa jäsenet
ovat laajasti koko väestöä (nuorisoa) edustava joukko, joten se voidaan perustellusti hyväksyä kohderyhmäksi. Samoin voidaan katsoa muiden järjestöjen kohdalla, joissa jäsenistö on hyvin suuri ja edustaa laajasti väestöä.

3) Ennen tuen hyväksymistä tehdyn työ huomioon ottaminen hakemuksessa?

Ei voida ottaa huomioon. Kaikki hakemuksessa rahaksi arvotettu työ (vapaaehtoinen tai palkallinen) tulee tehdä tuen myöntövuonna. Toki kaikesta ennakkosuunnittelusta ja valmisteluista kannattaa hakemuksessa kertoa, vaikka niitä ei saakaan laskea mukaan omarahoitusosuuteen.

4) Myönnetyn tuen käyttäminen myöntövuotta seuraavana vuonna?

Lähtökohtaisesti ja suunnitellusti tuki tulee käyttää myöntövuonna. Jos kuitenkin tukea jää käyttämättä odottamattomista syistä tai viivytyksistä, voi pyytää lupaa käyttää jäljellä oleva tuki seuraavan vuoden huhtikuuhun mennessä (jolloin hanke raportoidaan). Yleensä näihin pyyntöihin on vastattu myöntävästi.

Tsemppiä kaikille hakuun ja kommentteja varten ehditte lähettää meille
hakemuksia vielä koko ensi viikon! (

tiedotustukineuvonta@kepa.fi

 

Veera Pensala
Kepan tiedotustukineuvonta

Uusimmat artikkelit