Lapset askartelevat Maailma Kylässä -festivaaleilla.
Kuva: Kati Ilomäki

Käynnistä koulupäivä globaaliaiheisella aamunavauksella

Koulun aamunavaus on loistava tapa tavoittaa koko koulun väki ja herättää ajatuksia globaaleista aiheista ja kestävästä kehityksestä.

Tänäänkin monissa kouluissa ympäri Suomea päivän opetustuokiot ovat alkaneet keskusradiosta pärähtävällä pirteällä musiikkikappaleella. Tätä seuraa vuodenaikaan, tiettyyn päivään tai oikeastaan aivan mihin tahansa liittyvä aamunavaus. Lopuksi toivotetaan mukavaa päivää ja oppitunti voi alkaa.

Aamunavaus sopii hyvin myös globaalikasvatukseen. Oppilaita ja henkilökuntaa voi herätellä paitsi uuteen päivään myös johonkin tärkeään aiheeseen, joka parhaimmillaan jää mieleen koko päiväksi tai pidemmäksikin aikaa.

Aamunavaus on helppo liittää liputuspäivään tai muuhun teemapäivään. Esimerkiksi syyskuussa pidettävään uhanalaisten eläinten päivään (7.9.) löydät sopivia aamunavauksia WWF:n koostamasta Tarinoita muuttuvalta planeetalta (pdf) -kokoelmasta, tai voit kerätä vinkkejä kansainväliseen rauhanpäivään (21.9.) Maailmankoulun teemasivulta. Näihin ja muihin globaaleihin teemoihin on helppo sukeltaa aamunavauksen avulla.  Kun ajatukset on saatu liikkeelle, voi aiheen käsittelyä jatkaa luokassa vielä aamunavauksen jälkeen.

Apua aamunavauksen pitämiseen saa monilta kansalaisjärjestöiltä. Järjestöjen sivuilta ja globaalikasvatuksen vinkkipankista löytyy valmiita aamunavauksia tai heidän materiaaleistaan voi koostaa omanlaisensa paketin. Voit myös ottaa yhteyttä paikalliseen järjestötoimijaan ja tiedustella, josko he voisivat lähettää oman asiantuntijansa tai vapaaehtoisensa pitämään aamunavausta. Kun ajatukset on saatu liikkeelle heti aamusta, on päivää mukava jatkaa.

Sofia Viitala
Sofia Viitala

Kirjoittaja toimii Fingossa globaalikasvatuksen avustajana ja työskentelee järjestöyhteistyön ja viestinnän parissa.

Uusimmat blogit

Kuvituskuva. Ideoita globaalikasvatukseen.
Blogi

10 kuumaa kesävinkkiä digitaalisen oppimisen kehittämiseen

Osallistuin kesäkuun alussa eOppimiskeskuksen järjestämään mobiilikesäkouluun lumoavan kauniilla Hämeen ammattikorkeakoulun kampuksella Tammelan Mustiolassa. Päivien idea on koota digitaalisen oppimisen asiantuntijoita ja opettajia valtakunnallisesti yhteen verkostoitumaan sekä oppimaan toisiltaan rennoissa kesäisissä tunnelmissa.
Lue lisää »
Kuvituskuva Agenda 2030
Blogi

Uusi hallitusohjelma luo hyviä edellytyksiä globaalille kansalaiskasvatukselle – uhkana toimien siiloutuminen

Kestävän kehityksen perustalle laadittu Antti Rinteen (sd.) hallituksen ohjelma on globaalin kansalaiskasvatuksen näkökulmasta ilahduttavaa luettavaa. Ohjelma avaa mahdollisuuksia niin osaamisen kehittämiselle kuin aktiiviselle kansalaisuudelle ja kutsuu rakentamaan yhdessä kestävää tulevaisuutta. Ryhtiä tavoitteille toisi kuitenkin niiden kokoaminen hallinnonalat yhdistävään strategiaan.
Lue lisää »