Maailma kylässä -tapahtumassa toivottiin apua ilmastonmuutokseen globaalikasvatuksesta
Kuva: Kepa / Susanna Pesonen

Ilmastonmuutos puhuttaa nuoria - globaalikasvatus tarjoaa opettajalle työkaluja ilmastoahdistuksen käsittelyyn

Nuorten huoli tulevaisuudesta kasvaa ja monet pohtivat erityisesti ilmastonmuutosta ja sen seurauksia. Siksi aihe tulee nostaa esille myös kouluissa.

Yle uutisoi koulujen alun kynnyksellä, kuinka vuoden 2018 nuorisobarometrin ennakkotietojen mukaan nuorten huoli ilmastonmuutoksesta on kasvanut huomattavasti verrattuna vuoden 2008 tuloksiin. Melko tai erittäin paljon epävarmuutta ilmastonmuutoksesta kokevien määrä on kymmenessä vuodessa kasvanut noin 40 prosentista lähes 70 prosenttiin. Jo lähes neljännes nuorista on tilanteesta erittäin huolissaan.

Nuorten huoli on täysin ymmärrettävää ja oikeutettua. Ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta on puhuttu jo vuosikymmeniä, mutta yhä ympäri maailmaa rikotaan kansainvälisiä sopimuksia, ylläpidetään ympäristöä kuormittavaa lainsäädäntöä tai jopa kielletään ilmastonmuutoksen olemassaolo. Tämä luonnollisesti huolettaa erityisesti nuoria, jotka joutuvat kohtaamaan vastuuttoman toiminnan seuraukset.

Viime aikoina puheenaiheeksi noussut ilmastoahdistus on yhä yleisempää.

Vaikka kyse on vakavasta asiasta, nuorten lisääntynyt huoli ympäristöstä tulisi koulumaailmassa nähdä myös mahdollisuutena. Luokat ympäri Suomea ovat täynnä kiinnostuneita ja motivoituneita oppijoita, joille ympäristöasioilla on merkitystä. Globaalikasvatuksen avulla voidaankin ohjata ihmisiä huomioimaan kestävä kehitys omassa toiminnassaan.

Koulussa opettajilla on myös mahdollisuus korjata vääriä käsityksiä, joita ilmastonmuutoksestakin on paljon liikkeellä. Globaalikasvatuksen avulla opettajalla on mahdollisuus tarjota nuorille todenmukaista, monipuolista ja ajankohtaista tietoa juuri tällaisista globaaleista ilmiöistä.

Vinkkipankistamme löytyy kestävä kehitys -teemasta lähes sata vinkkiä. Esimerkiksi Open ilmasto-opas tarjoaa opettajille mahdollisuuden tarkastella ilmastonmuutos-ilmiötä oman aineensa näkökulmasta. Valmiit materiaalit helpottavat opettajan urakkaa ja tarjoavat monipuolisia ja toiminnallisia menetelmiä aiheen käsittelyyn.

Joten opettaja, tartu rohkeasti haasteeseen! Haasta itsesi ja nuoret ottamalla käsittelyyn myös hankalia aiheita, kuten ilmastonmuutos. Nuoret puhuvat kyllä mielellään heitä kiinnostavista asioista. Samalla panostat meidän kaikkien yhteiseen tulevaisuuteen koulimalla tiedostavia ja ympäristöasioista kiinnostuneita globaaleja kansalaisia.

Sofia Viitala
Sofia Viitala

Kirjoittaja toimii Kepassa globaalikasvatuksen avustajana ja työskentelee järjestöyhteistyön ja viestinnän parissa.

Uusimmat blogit

koulutytöt
Blogi

Tyttöjen päivä muistuttaa tyttöjen kokemista haasteista – mutta myös hyödyntämättömästä potentiaalista

Tänään vietettävän tyttöjen päivän teemana on With Her: A Skilled GirlForce, eli tytöt taitavana työvoimana. Ympäri maailmaa menetetään lukemattomia innovaatioita, kun tytöt ja naiset jäävät työelämän ulkopuolelle. Ammattien sukupuolittuminen on osa tätä ongelmaa, joka ei kuitenkaan rajoitu vain sukupuoleen. Suomessa esimerkiksi maahanmuuttajataustaiset nuoret kokevat muita enemmän haasteita työelämässä ja koulupolulla sitä kohti.
Lue lisää »