Osallistujia FVR-aloitustilaisuudessa.
Blogi

Frame, Voice, Report! Frame, Voice, Report! -projektitukea haki 27 järjestöä

Frame, Voice, Report! -hankkeen ensimmäinen rahoitushaku päättyi. Hakemukset on parhaillaan arvioitavana, ja päätöksistä viestitään ennen juhannusta. Kiitos kaikille hakijoille!

Teksti: Johanna Harjunpää Kuva: Kepa

Ensimmäinen Frame, Voice, Report! -hankkeen kahdesta rahoitushakukierroksesta päättyi toukokuun alussa. Hakemuksia saapui 21 kappaletta yhteensä 27 eri järjestöltä. Lähes kaikki hakivat suurinta mahdollista summaa. Yhden järjestön hankkeen maksimibudjetti on 30 000 €, kahden järjestön yhteishanke voi maksimissaan olla 60 000 € suuruinen. Hakemuksista kuusi oli kahden järjestön yhteishankkeita. Kiitos kaikille hakemuksen lähettäneille järjestöille!

Rahaa haettiin yhteensä lähes 745 000 €. Luku on lähes kaksinkertainen suhteessa tällä hakukierroksella jaettavissa olevaan summaan. Kaikki hakeneet järjestöt eivät siis valitettavasti tule saamaan rahoitusta tällä kierroksella. Ilman rahoitusta jääneet voivat kuitenkin osallistua seuraavaan hakuun.

Hakemusten arviointi tapahtuu kahdessa vaiheessa. Hakemukset on nyt lähetetty kahdelle ulkopuoliselle konsultille, joilla on runsaasti kokemusta kansalaisjärjestöjen työstä ja hankehakemusten arvioinnista. Konsultit pisteyttävät hakemukset ja antavat myös lyhyen kirjallisen arvioinnin, jonka hakijat saavat myös itselleen.

Arvioinnin toisessa vaiheessa Kepan hallituksen nimittämä arviointiryhmä arvioi hakemukset ja tekee lopulliset päätökset rahoitettavista hankkeista. Arviointiryhmään kuuluvat Anna-Sofia Joro, Eeva Kemppainen ja Minna Mannert. Arviointiryhmällä on vuosien kokemus järjestöjen tekemästä globaalikasvatuksesta, kehitysviestinnästä ja kampanjoista.

Päätöksistä ja rahoitettavista hankkeista viestitään kaikille hakeneille ennen juhannusta. Hankkeet voi aloittaa aikaisintaan 1.7.2018. Mikäli myönteisen päätöksen saanut järjestö haluaa aloittaa hankkeensa heti heinäkuussa, on kalenteriin hyvä varata aikaa sopimuksen allekirjoittamiselle kesäkuun loppupuolelle.

Jos tällä kertaa et ehtinyt järjestösi kanssa mukaan hakuun, niin toinen (ja viimeinen!) mahdollisuus hakea rahoitusta FVR-hankkeesta on seuraavan kerran joulukuussa. Haku on auki 1.12.2018-31.1.2019. Nyt on vielä hyvin aikaa ideoida uusia hankkeita ja etsiä yhteistyökumppaneita, vaikkapa Kepan koulutuksissa ja tapahtumissa.

Katso lisätietoa hankkeesta Frame, Voice, Report! -verkkosivulta.

Uusimmat artikkelit