Blogi

Eno sanoo: istuta puu!

Teksti: Anisa Doty

ENO-verkkokoulu kutsuu kaikki suomalaiset päiväkodit, koulut, kerhot ja nuorisoyhdistykset istuttamaan puita koulujen läheisyyteen ympäristön ja rauhan hyväksi.

Puun istutus -tapahtuma järjestetään syyspäivän tasauspäivänä 22.9., jolloin päivä ja yö ovat yhtä pitkiä eri puolilla maailmaa. Viime vuonna tapahtumaan osallistui lapsia ja nuoria yli sadasta maasta.

Ensimmäiset puut istutetaan Uudessa-Seelannissa. Päivän edetessä tapahtuma laajenee Aasiaan, Afrikkaan ja Eurooppaan. Viimeiset puut pannaan maahan Amerikoissa. Istutetut puut ovat osana ENO-verkkokoulun kampanjaa, jonka tavoitteena on istuttaa miljoona puuta tämän vuoden loppuun mennessä.

Tapahtuma juhlistaa samalla YK:n kansainvälistä rauhan päivää. Sitä varten on tarjolla esitettäväksi monenlaista ohjelmaa: m. oma puunistutuslaulu ja aiheeseen liittyvä lyhyt näytelmä. Tapahtuma kestää koko päivän, ulottuen iltaan saakka, jolloin tutkitaan tähtikuvioita. Iltatapahtumaan voivat osallistua myös perheet ja tuttavat. Tähtien tutkiminen käynnistää lasten ja nuorten kansainvälisen SciFest -tiede- ja teknologiatapahtuman, joka järjestetään Joensuussa huhtikuussa 2009.

Osallistumisohjeet puun istutuspäivään löytyvät verkosta, ja verkkosivuilla pääsee tutustumaan muiden koulujen tapahtumiin sekä halutessaan luomaan
niihin kontakteja.

ENO Tree Planting Day 2008:
http://www.enotreeday.net

Lisätietoa/järjestäjä:

ENO-verkkokoulu
Mika Vanhanen
mika@enoprogramme.org
p. 040 5070725

Uusimmat artikkelit