Kuvituskuva.

Tältä näyttävät globaalikasvatuksen tulevaisuuden suunnat tutkimusten valossa

Kiinnostus globaalikasvatukseen tutkimusalueena on kasvanut ilahduttavasti viime vuosina. Millaisia suuntia tutkijat viitoittivat globaalikasvatuksen tulevaisuudelle toukokuussa järjestetyssä kansainvälisessä konferenssissa?

Osallistuin toukokuun alussa Academic Network on Global Education and Learning (ANGEL) -verkoston konferenssiinjossa oli tarjolla kiinnostava ja laaja kattaus tuoretta tutkimusta. Millaisia suuntia tutkijat viitoittivat puheenvuoroissaan globaalikasvatuksen tulevaisuudelle?  

Kokosin blogiini muutamia sellaisia avauksia, joita meidän toimijoidenkin olisi hyvä pureskella. Monet näistä liittyvät globaalikasvatuksen kannalta perustavanlaatuisiin kysymyksiin: millaista globaalikasvatusta tarvitaan? Mikä on globaalikasvatuksen päämäärä? Kenelle globaali kansalaisuus kuuluu? 

Valtiokeskeisestä ajattelusta rajat ylittävään ymmärryksen 

Globaalit haasteet, kuten ilmastonmuutos, ylikulutus ja siirtolaisuus edellyttävät yhteistyötä ja kykyä ajatella kansallisvaltioiden rajojen yli. Tällä hetkellä asetamme tavoitteita, mittareita ja rajoituksia valtiolähtöisesti, emmekä ota kokonaisvastuuta ilmiöistä, haastoi konferenssin avauspuheenvuoron pitänyt Lehigh University College of Educationin professori William Gaudelli. 

Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita esimerkiksi halvan työvoiman maissa tuotetut kulutustuotteet, joita me suomalaisetkin ostamme. Emme ota vastuuta tai rekisteröi tilastoihimme tuotannosta aiheutuvia ympäristöhaittoja tai ihmisoikeusloukkauksia, koska ne eivät tapahdu maamme rajojen sisäpuolella. 

Ilmastosiirtolaisuus toistelee samaa logiikkaa. Emme koe olevamme vastuussa asioista, joita olemme itse aiheuttamassa. Käännytämme rajoiltamme ihmiset, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa syistä, joihin me olemme itse osasyyllisiä.  

Gaudellin mukaan kärsimme ”valtiollisesta muistinmenetyksestä”. Näemme vain sen, mitä haluamme nähdä ja piiloudumme kansallisen lainsäädännön ja edun taakse. Kasvatuksen ja koulutuksen tehtävä on varmistaa, että opimme ottamaan vastuuta asioista valtiollisia rajoja laajemmin ja ihmisoikeuslähtöisesti. 

Globaali kansalaisuus kuuluu kaikille 

Toinen Gaudellin argumentti liittyi kysymykseen, kenelle globaalikasvatus kuuluu. Vaikka Agenda 2030 korostaa nyt kaikkien yhteistä vastuuta kestävästä kehityksestä, globaali kansalaisuus nähdään edelleen vauraiden maiden kansalaisten näkökulmasta. Tällöin globaalikasvatus linkittyy esimerkiksi kansainvälistymiseen, kulttuurien kohtaamiseen, köyhien auttamiseen ja yksilön mahdollisuuksiin navigoida globaaleilla työmarkkinoilla.  

Kansainvälistymisen sijaan globaalikasvatuksella tulisi kuitenkin edistää kestävää tulevaisuutta, jonka rakentamiseen tarvitaan kaikkia; tärkeitä toimijoita ovat kaikki maapallon asukkaat pakolaisista huippukoulutettuihin insinööreihin. Meillä kaikilla on annettavaa.  

Yksilön taidoista yhteisön toimintaan 

Globaalikasvatuksen tulee tähdätä universaaleja arvoja vahvistavaan yhteistoimintaan, argumentoi puolestaan State University of New Yorkin tutkija Namrata Sharma. Vain tällä tavalla voidaan saada aikaan muutosta, jota maailmassa nyt tarvitaan. 

Länsimaisessa kasvatus- ja koulutusperinteessä keskitytään usein yksilöiden osaamisen vahvistamiseen. Myös globaalikasvatuksessa menemme helposti mukaan uusliberalistisen kilpailuyhteiskunnan toimintalogiikkaan ja markkinoimme globaalia osaamista yksilön edun näkökulmasta.  

Individualismin eetoksesta tulisi kuitenkin päästää irti. Tärkeintä olisi tavoitella taitoa elää ja toimia yhdessä kestävän tulevaisuuden eteen.  

Työtä suurella sydämellä

Maailma muuttuu ja myös globaalikasvatusta tulee arvioida kriittisin silmin. Millaista muutosta haluamme olla edistämässä ja miten? Olemmeko osa muutosta vai pidämmekö huomaamattamme yllä yhdenvertaisuutta ja kestävää kehitystä estäviä rakenteita? 

Oulun yliopiston globaalikasvatuksen professori Elina Lehtomäen mukaan koulutusjärjestelmien ja oppimisen uudistaminen tälle vuosituhannelle on yhteiskunnallinen haaste, jonka ratkaisemisessa tarvitaan yhteistyötä ja jatkuvaa vuoropuhelua viranomaisten, tutkijoiden ja kansalaistoimijoiden välillä. Suomessa tässä on hienosti onnistuttukin. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että oltaisiin valmiita, päinvastoin. Kestävän tulevaisuuden rakentaminen edellyttää, ettei tärkeitä asioita lasketa hetkeksikään odottamaan vuoroaan vaan työtä tehdään sinnikkäästi ja suurella sydämellä. 

Sanna Rekola
Sanna Rekola

Kirjoittaja työskentelee Fingossa globaalikasvatuksen asiantuntijana ja vastaa globaalikasvatusjärjestöjen edunvalvonnasta ja yhteistyön koordinoinnista.

Uusimmat artikkelit

ihmisiä pöydän ympärillä
Artikkeli

Tällaista muutosta on syntynyt Frame, Voice, Report! -hankkeessa: ”Se on mahdollistanut ihan erilaisen työn"

Rakentavaa journalismia, pakohuonepeli, elokuvien kuvaamista ja 20 muuta projektia. Fingon koordinoima ja Euroopan unionin rahoittama, kansainvälinen Frame, Voice, Report! -hanke on tarjonnut Suomessa rahoitusta projekteille, jotka pyrkivät lisäämään sitoutumista YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Hankkeen ensimmäisen kierroksen projektit ovat nyt ohi.
Lue lisää »
Kuvituskuva. Ideoita globaalikasvatukseen.
Artikkeli

Maailma muuttuu vinhaa vauhtia – pysyykö koululaitos kyydissä?

Suomen koulujärjestelmä uudistettiin perusteellisesti peruskoulujärjestelmän luomisen myötä 1960-ja 1970-luvuilla. Peruskoulu suunniteltiin demokraattiseksi, osallistavaksi ja yhdenvertaiseksi paikaksi oppia ja harjoitella elämää varten. Koululaitos on vuosien varrella mukautunut yhteiskunnallisiin ja maailmanlaajuisiin muutoksiin, mutta uudistukset tapahtuvat hitaasti ja saavat osakseen paljon julkista kritiikkiä. Ilmiöiden ja ongelmien monimutkaisuutta ei kuitenkaan opita ymmärtämään tai tarkastelemaan kriittisesti, mikäli koulun toimintakulttuuri ei sopeudu heijastamaan maailman monimutkaisuutta ja jatkuvaa muutostilaa tarpeeksi laaja-alaisesti.
Lue lisää »