Kuvassa lapsia reput selässä selin kameraan
Kuva: Essi Aarnio-Linnanvuori WWF

Opettaja ympäristökasvattajana: rohkeasti yli oppiainerajojen

Ympäristöongelmat eivät suostu jakautumaan oppiainerajojen mukaiseen järjestykseen. Eikä sitä voi tehdä koulun ympäristökasvatuskaan, vaan opettajien on uskallettava rajojen yli. Miten oppikirjasisällöt heitä siinä tukevat?

Ympäristökasvattaja Essi Aarnio-Linnanvuori väitteli äskettäin aiheesta ja väitöskirjassaan hän haastatteli ympäristökasvatusta tekeviä opettajia ja tutki oppikirjasisältöjä.

Väitöskirja Ympäristö ylittää oppiainerajat: Arvolatautuneisuus ja monialaisuus koulun ympäristöopetuksen haasteina on kattava katsaus uusimpaan ympäristökasvatuksen tutkimukseen ja kiinnostavaa luettavaa niin kasvattajille, oppikirjailijoille kuin ympäristötoimijoillekin. Julkaisu löytyy e-thesis-palvelusta.

***

Arvolatautuneiden ja oppiaineiden rajat ylittävien asioiden opettaminen ei ole helppo tehtävä peruskoulun ja lukion opettajille. Ympäristökasvatus on tyypillisesti tällaista, asiat ovat moniulotteisia ja niiden perusteellinen läpikäyminen vaatii osaamista yli oppiainerajojen.

Tutkimuksessaan Aarnio-Linnanvuori havaitsi tämän vaativuuden toisinaan johtavan siihen, että asioita pyritään käsittelemään korostetun neutraalisti tai että käsittely ohitetaan nopeasti ja tällöinkin vain yhden tieteenalan näkökulmasta.

Parhaimmillaan tällaisten teemojen tarkastelu on silloin, kun useamman aineen opettajat pohtivat niitä kokonaisvaltaisesti ja yhdessä suunnitellen. Monimutkaisen asian, kuten vaikkapa ilmastonmuutoksen käsittely niin luonnontieteen, etiikan kuin yhteiskuntaopin näkökulmista vaatii suunnittelua. Tätä ei voi vaatia opettajilta, jos heille ei anneta resursseja.

Väitöstilaisuudessaan Aarnio-Linnanvuori huomautti, että villit ilmiöviikotkaan eivät suoralta kädeltä ole ratkaisu tähän asiaan, jos syvällinen ajattelu, monimutkaisten asioiden kriittinen pohdiskelu ja eri oppisisältöjen ristiriitojen avoin käsittely eivät ole niiden tavoitteena. Hän muistutti, että eri oppiaineiden tarjoama tieto voi olla pirstaleista, mikäli oppilaille ei tarjoudu mahdollisuutta pohtia asioiden keskinäisiä yhteyksiä. 

***

Väitöskirjassa on kiinnostava rajaus: oppikirja-analyysi koostuu perusopetuksen yhteiskuntaopin, evankelisluterilaisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon sekä lukion taloustiedon kurssin oppikirjoista.

Yhdestäkään tutkitusta katsomusaineiden oppikirjasta ei löytynyt perusteellista ja syvällistä ympäristövastuun pohdintaa. Lähinnä löydökset koostuivat yksittäisistä lyhyistä maininnoista ympäristömyönteisestä käyttäytymisestä. Kestävän kehityksen käsittely saattoi kirjoissa jäädä marginaaliseksi ja sen suhdetta talouskasvuun ei välttämättä käsitelty lainkaan.

Aarnio-Linnanvuori nimeää pienten tekojen diskurssiksi jätteiden lajittelun ja muut helpot ratkaisut, joita kirjoissa yleisemmin esiintyi. Hän peräänkuuluttaakin oppikirjoihin esimerkkejä samaistuttavasta yhteisöllisestä ympäristötoiminnasta vallalla olevan yksilöllisen ympäristövastuun sijaan.

Oppikirja-analyysin rinnalla kulkee koko väitöskirjan halki vahva koulun arjen ääni. Haastateltavat opettajat tuovat esiin omia moninaisia – osin jopa vastakkaisiakin – kokemuksiaan ympäristöaiheiden käsittelystä.

Haastateltaviksi valitut 12 opettajaa olivat kiinnostuneita ympäristöopetuksesta ja olivat kehittäneet sitä omissa kouluissaan tai olivat osallistuneet muuten opetuksen kehittämiseen, esimerkiksi tuottamalla sisältöjä oppikirjoihin.

Vaikka haastateltavien joukko oli tarkkaan valikoitu, syntyi tutkimuksessa eri opettajien välille kiinnostavia eroja. Osa koki ympäristökysymykset lähinnä luonnontieteiden aiheiksi ja osa puolestaan käsitti ne laajasti omaan opetettavaan aineeseen liittyvinä ja he pyrkivät opetuksessaan tieteidenvälisyyteen.

Ympäristökasvatus vaatii epävarmuuden sietoa, tieto muuttuu ja vanhat käsitykset voivat väistyä uusien tutkimusten myötä. Oppikirjat eivät anna varmaa vastausta eikä yhtä oikeaa ratkaisua välttämättä löydy. Syökö opettajan auktoriteettia, jos hän ei osaa vastata tyhjentävästi?

Osa opettajista koki tämän hankalana. He saattoivat esimerkiksi kokea epävarmuutta ilmastotiedon pätevyyden arvioinnissa. Osa opettajista puolestaan innostui siitä, että saa ryhtyä kanssaoppijaksi etsimään oppilaiden kanssa uusinta luotettavaa tietoa eri lähteistä.

Opettajat pohtivat omaa ympäristövastuullisuuttaan monipuolisesti. He tunnistivat omassa elämässään monia yksilöllisen ja yhteisöllisen vastuullisuuden muotoja ja miettivät niiden vaikuttavuutta. Nuorten mahdollisuudet vastuullisuuteen nähtiin huomattavasti kapeampina, lähinnä pieninä arjen tekoina. Heidän roolinsa yhteiskunnallisina toimijoina nähtiin vasta tulevaisuudessa. Aarnio-Linnanvuori heittääkin ympäristökasvatuksen kehittäjille haasteen pohtia nuorten toimijuutta sekä esittää ympäristötoiminnan muotoja, joita nuoret voisivat itse toteuttaa.

***

Väitöskirjassa pohditaan kattavasti myös ympäristökasvatuksen kestoaihetta: saako vastuullisuuteen kasvattaa, vai ollaanko oppilaalle syöttämässä valmista maailmankatsomusta? Onko tavoitteena vastuullisuus vai kriittinen ajattelu?

Poliittisuutta ei pitäisi ympäristökasvatuksessa pelätä ja väistellä, vaan nähdä sen olennaisena osana. Konfliktit ja erilaiset intressit pitää tuoda näkyville. Ne ja kilvoittelu eri näkemysten kesken kuuluvat demokratiaan ja tieteenalojen kehitykseen. Aarnio-Linnanvuori näkeekin, että tämä lähestymistapa voisi aina olla osa koulussa tapahtuvaa ympäristö- ja globaalikasvatusta.

Ympäristökasvatus antaa mahdollisuuksia kriittisen ajattelun kehittämiseen, aihe kun on aina tieteidenvälinen ja arvolatautunut. Sen parissa voi tutustua eri näkökulmia painottaviin tietolähteisiin, eri tieteiden tapaan tutkia asioita ja huomata, miten eri oppiaineet saattavat rajata ympäristöongelmat toisistaan irrallisiin osaongelmiin tai -ratkaisuihin.

Tämä lähestymistapa haastaa opettajan roolia oikean tiedon lähteenä.

Oppilaat voivat olla eri mieltä ja he voivat kyseenalaistaa myös sen kuuluvatko opettajan esille ottamat asiat kyseisen oppiaineen sisältöön ollenkaan. Opettaja siis tarvitsee varmuutta ja kanttia, kun lähtee näiden aiheiden pariin, mutta samalla myös valmiutta kuunnella eriäviä näkemyksiä ja antaa niille tilaa. Tämä ristiriitaisuus voi tehdä hyvällä tavalla näkyväksi sen, kuinka monisyisiä isot ympäristöongelmat ovat. Siitä syystä ne ovat samalla mitä parhainta ainesta kriittisen ajattelun oppimiseen ja harjoittamiseen.

***

Aarnio-Linnanvuori painottaa, että vaikka tieteidenvälisyyttä ei voida kaikilta opettajilta vaatia, jatkossa kaikkien opettajien osaamista tulisi olla oman oppiaineen ympäristönäkökulman tunnistaminen ja sen yhteyksien ymmärtäminen kestävään kehitykseen ja ekososiaaliseen sivistykseen. Uuden opetussuunnitelman arvopohja kutsuu vahvasti tähän suuntaan ja täydennyskoulutus on tärkeää opettajien globaalikasvatustaitojen vahvistajana.

Aarnio-Linnanvuori myös vastaa heittämäänsä haasteeseen. Tutkimustyönsä lisäksi hän toteuttaa käytännön ympäristökasvatusta WWF:n ympäristökasvatuksen asiantuntijana. Globaalivastuujärjestöt myös työskentelevät yhdessä, jotta opettajilla olisi paremmat valmiudet viheliään ympäristöongelmien käsittelyyn. WWF on ollut mukana kehittämässä lisämateriaalia globaalikasvatuksen toteuttamiseen Kepan Koulu maailmaa muuttamaan -hankkeessa, joka tarjoaa täydennyskoulutuksia sekä verkkoaineistoja kouluopetuksen tueksi. Materiaaleja globaalikasvatukseen löytyy myös tämän sivuston vinkkipankista.

Jaana Viirimäki
Jaana Viirimäki

Kirjoittaja työskentelee Fingossa järjestökoordinaattorina ja hän vastaa Mahdollisuuksien torien sekä järjestöjen vapaaehtoistyön tukemisesta.

Uusimmat artikkelit

ihmisiä pöydän ympärillä
Artikkeli

Tällaista muutosta on syntynyt Frame, Voice, Report! -hankkeessa: ”Se on mahdollistanut ihan erilaisen työn"

Rakentavaa journalismia, pakohuonepeli, elokuvien kuvaamista ja 20 muuta projektia. Fingon koordinoima ja Euroopan unionin rahoittama, kansainvälinen Frame, Voice, Report! -hanke on tarjonnut Suomessa rahoitusta projekteille, jotka pyrkivät lisäämään sitoutumista YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Hankkeen ensimmäisen kierroksen projektit ovat nyt ohi.
Lue lisää »
Kuvituskuva. Ideoita globaalikasvatukseen.
Artikkeli

Maailma muuttuu vinhaa vauhtia – pysyykö koululaitos kyydissä?

Suomen koulujärjestelmä uudistettiin perusteellisesti peruskoulujärjestelmän luomisen myötä 1960-ja 1970-luvuilla. Peruskoulu suunniteltiin demokraattiseksi, osallistavaksi ja yhdenvertaiseksi paikaksi oppia ja harjoitella elämää varten. Koululaitos on vuosien varrella mukautunut yhteiskunnallisiin ja maailmanlaajuisiin muutoksiin, mutta uudistukset tapahtuvat hitaasti ja saavat osakseen paljon julkista kritiikkiä. Ilmiöiden ja ongelmien monimutkaisuutta ei kuitenkaan opita ymmärtämään tai tarkastelemaan kriittisesti, mikäli koulun toimintakulttuuri ei sopeudu heijastamaan maailman monimutkaisuutta ja jatkuvaa muutostilaa tarpeeksi laaja-alaisesti.
Lue lisää »