Ihmisoikeuspeli
Ihmisoikeuspeli on lautapeli, joka antaa tietoa ihmisoikeuksista ja niiden toteutumisesta eri puolilla maailmaa. Pelin voi tilata maksutta opetus- ja kasvatuskäyttöön kouluille, kerhoille ja nuorisotaloille.
Pelin johtava teema on yhdenvertaisuus: sukupuolen, etnisen taustan, ihonvärin, iän, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilökohtaisen ominaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän poistaminen.
Ihmisoikeuspeli on suunnattu ensisijaisesti nuorille mutta haastavuudessaan se sopii myös aikuisille. Peli sopii pelattavaksi kouluissa, kerhoissa, leireillä sekä työpaikoilla ja illanistujaisissa. Peli rakentuu tietovisakysymyksistä, asenteita avaavista haastetehtävistä ja toimintaa vaativista pienistä harjoituksista.
Tavoitteena on vaikuttaa asenteisiin ja toimintatapoihin, sekä herättää havaitsemaan omassa elämässä tehtyjen valintojen vaikutuksia. Peli rohkaisee väkivallattomaan konfliktien ratkaisuun ja antaa ideoita, joiden avulla jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa ihmisoikeuksien toteutumiseen.
Pelin on suunnitellut ja toteuttanut vapaaehtoinen kasvatusalan ammattilaisista koottu työryhmä. Taustatukea antoivat Ihmisoikeusliitto, Suomen YK-liitto, Amnestyn Suomen osasto, Unioni Naisasialiitto Suomessa ja Maailma.net.
Pelin voi tilata maksutta opetus- ja kasvatuskäyttöön kouluille, kerhoille ja nuorisotaloille. Yksityishenkilöt voivat tilata peliä hintaan 20€. Postituskulut peritään jokaisesta tilauksesta.
Tilaukset:
- Suomen YK-liitto toimisto
ykliitto [dot] fi - Ihmisoikeusliitto info
ihmisoikeusliitto [dot] fi
Postituskulut: 1 kpl 10€, 2-4 kpl 15-17 €, 6 kpl 20€
- Osa-alue:
- Ihmisoikeudet
- Muoto:
- Peli
- Kieli:
- Suomi
- Linkki:
- Ihmisoikeuspeli

