Mun rajat!
Amnesty lähestyy suomalaisia yläkouluja ja yläkouluiän ohittaneita nuoria Mun rajat –teemakokonaisuudella. Kouluissa halutaan puhutella koko yhteisöä, niin oppilaita kuin opettajia, ja kannustaa turvallisen ympäristön luomiseen yhteistyössä. Koulukampanjalla halutaan tavoittaa sekä tyttöjä että poikia, puhua molempien oikeuksista.
Nuorille suunnattavan kampanjaviestin ytimessä on seksuaalinen itsemääräämisoikeus ihmisoikeutena: nuoria halutaan rohkaista pohtimaan omia rajoja ja toisten rajojen kunnioittamista osana turvallisen kouluympäristön rakentamista.
Mun rajat –teemakokonaisuuden keskeinen viesti on, että seksuaalinen itsemääräämisoikeus on jokaiselle kuuluva ihmisoikeus. Jokaisella on oikeus omiin rajoihinsa. Jotta oikeudet omiin rajoihin toteutuisivat, jokaisella on vastavuoroisesti myös velvollisuus tunnistaa toisten rajat ja kunnioittaa niitä.
Ihmisoikeudet.net -verkkosivulta löytyy Mun rajat –materiaalia, jota voi soveltaa kouluissa oppitunneilla ja esimerkiksi aamunavauksissa.
Kouluun voi myös kutsua Amnestyn vierailijan kertomaan teemasta. Vapaaehtoisten vetämiä kouluvierailuja tehdään tammikuusta 2009 alkaen. Tiedustelut: Koulutuskoordinaattori maarit.pihkala@amnesty.fi. p.09-5860 4448.
Kuuntele PMMP:n Paulan ja Miran viesti Amnestyn sivuilta ja printttaa itsellesi kampanjan kortit tai julisteet osoitteesta: http://www.ihmisoikeudet.net/mun-rajat
- Osa-alue:
- Ihmisoikeudet
- Ikäryhmä:
- Nuoret
- Kieli:
- Suomi
- Julkaisija:
- Amnesty International
- Hinta:
- Ilmainen
- Linkki:
- Mun rajat!

