Erikoiset tavarat
Kerätkää esille erilaisia erikoisia tavaroita, joita ihmiset saavat katsella ja arvuutella, mitä ne ovat tai mitä niillä tehdään. Tavaroilla on joku yhteys ajamaanne asiaan tai kampanjaan, esimerkiksi kehitysyhteistyötä tekevä järjestö voi tuoda kohdemaan tavaroita tai ympäristöjärjestö erilaisia ekologisia tuotteita. Näin erikoisten tavaroiden kautta voitte havainnollistaa, konkretisoida ja tuoda asiaanne lähemmäksi ihmisiä. On myös mahdollista tuoda erikoisia tavaroita, jotka liittyvät asiaan, jota vastaan erityisesti kampanjoitte.
- Tavoite:
- Havainnollistaminen, kiinnostuksen herättäminen aiheeseen.
- Kesto:
- Noin viisi minuuttia.
- Tarvikkeet:
- Mitä tahansa erikoisia tavaroita, jotka liittyvät kampanjoihinne tai ajamaanne asiaan.
- Arviointi:
- Kiinnostuneiden määrä, saatu palaute.
- Muunnelmat:
- Jos aitoja tavaroita ei ole mahdollista saada, voitte myös tehdä pienoismalleja tai mallikappaleita.
- Ikäryhmä:
- Kaikki ikäryhmät

