Ostoskojussa havainnollistetaan kansainvälisen kaupan paikallisia vaikutuksia ja kehitysmaiden ihmisten arkea.

Rakentakaa pöydän, kankaiden ja korien avulla afrikkalainen kyläkauppa tai itämainen basaari. Päättäkää, missä maassa kyseinen kauppa voisi sijaita ja valitkaa rekvisiitaksi myytäviä tuotteita sen mukaan. Voitte käyttää tyhjiä tuotepakkauksia, oikeita tuotteita kuten riisiä, bataattia, ruokaöljyä ja vihanneksia tai askarrella tuotteet esimerkiksi paperimassasta.

Ostoskojun ideana on osoittaa tietyn maan ihmisten todellinen ostovoima suhteessa esimerkiksi opettajan palkkaan. Tuotteiksi on hyvä valita perusruokakorin tuotteita. Vertailuksi voi myös ottaa vastaavan suomalaisen henkilön palkan ja ostovoiman.

Osallistujia on helpompi houkutella perehtymään asian esimerkiksi tietovisan tai kilpailun avulla.

Tietoa hinnoista ja palkoista voitte tiedustella kyseistä maata tuntevalta henkilöltä tai selvittää esimerkiksi YK:n tilastoista.

Tavoite

Tiedon jakaminen, mielipiteiden muokkaaminen, kiinnostuksen herättäminen aiheeseen, maailmankaupan rakenteiden havainnollistaminen, asian esille nostaminen tiedotusvälineissä.

Tarvikkeet

Pöytä, kankaita, koreja, ”myytävät” tuotteet, kylttejä, tarvittaessa telttakatos

Tarvitsette myös: Ennakkovalmisteluista vastaavat ja ostoskojun myyjät.

Arviointi

Kävijöiden määrä ja osoittama mielenkiinto, saatu palaute.

Muunnelmat

Ostoskojua voi käyttää myös varainkeruuseen. Kiinnostavan näköinen myyntipiste houkuttelee ihmiset paikalle osallistumaan arpajaisiin tai ostamaan järjestön tuotteita.

Oma vinkkireppu

Jaa sosiaalisessa mediassa

Samankaltaisia vinkkejä