videokuva.jpg

Lataa viittomakielinen video

Aids on yleisin ennenaikaisen kuoleman syy Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja neljänneksi yleisin kuolinsyy koko maailmassa. Yli 20 miljoonaa ihmistä on kuollut aidsiin epidemian puhkeamisen jälkeen. Maailmassa oli vuoden 2005 lopulla arviolta 40 miljoonaa hiv-positiivista ihmistä ja uusia tartuntoja tuli noin viisi miljoonaa. Kehitysmaissa asuu 95 prosenttia aidsiin sairastuneista.

Aids-epidemialla on vakavia seurauksia yhteiskunnalle ja monen maan taloudelliselle sekä sosiaaliselle kehitykselle. Esimerkkinä voi mainita, että jotkut afrikkalaiset maat ovat menettäneet kolmasosan opettajistaan sairaudelle. Joissakin maissa maataloustuotanto on kärsinyt, kun viljelijät ovat sairastuneet ja kuolleet.

Valistus- ja ehkäisyohjelmien vaikutukset näkyvät kuitenkin jo. Hiv-positiivisten suhteellinen osuus väestöstä maailmanlaajuisesti on kääntynyt laskuun. Lukumääräisesti hi-virusta kantavien määrä on kuitenkin noussut. Tämä johtuu väestönkasvusta ja siitä että lääkityksen ansiosta sairastuneet elävät pidempään.

Aids-valistuksen myötä muuttunut seksuaalikäyttäytyminen vähentää riskejä saada tautia. Hiv-tartuntojen määrän laskuun on erilaisia syitä. Thaimaassa ja Kambodzhassa seksipalveluiden ostaminen on vähentynyt. Zimbabwessa nuoret ovat siirtäneet ensimmäistä yhdyntää myöhemmäksi. Ugandassa painotetaan uskollisuutta kumppanille. Yhteistä kaikille on lisääntynyt kondomien käyttö. Se on ainoa tartunnan estävä ehkäisykeino. Ongelmana on edelleen kondomien hinta ja saatavuus.

Naisten ja tyttöjen osuus tartunnan saaneista kasvaa. Tämä johtuu fysiologiasta ja naisten alisteisesta asemasta. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa yli puolet hiv-tartunnan saaneista on naisia. 15 – 24–vuotiaista heidän osuutensa on selvästi suurempi.

Aids jättää jälkeensä myös orpoja. Vuonna 2003 Afrikassa arvioitiin olevan yli neljä miljoonaa orpoa ja yli 8 miljoonaa toisen vanhempansa aidsille menettänyttä lasta.