Yhteisvastuukeräys, Kirkkopalvelut ry

Jakeluosoite: 

Hietalahdenranta 13
00180 HELSINKI

Verkkosivut: 
Kuvaus järjestöstä: 

Yhteisvastuukeräys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys ulkomaiseen ja kotimaiseen diakoniaan. Yhteisvastuukeräys auttaa hädänalaisia Suomessa ja ulkomailla. Keräys joko käynnistää tai kehittää edelleen koti- ja ulkomaisia diakoniaprojekteja.
Avustustoiminnan lisäksi Yhteisvastuukeräys on kirkon diakoniakasvatuksen ja diakoniatyön kehittämisen väline, joka vahvistaa seurakuntalaisten ja seurakuntien diakonista identiteettiä. Keräys luo talkoohenkeä ja antaa jokaiselle suomalaiselle mahdollisuuden olla toivon luoja. Keräys vahvistaa lähimmäisenrakkauden toteutumista yhteiskunnassa.

Keräyksen toimeenpanon kirkkohallitus on antanut Kirkkopalvelut ry:n tehtäväksi. Keräys toteutetaan yhdessä kirkon diakoniaorganisaation, seurakuntien ja muiden toimijoiden kanssa.

Globaalikasvatuksen osa-alueet: 
Ihmisoikeus- ja tasa-arvokasvatus
Kehityskasvatus
Globaalikasvatuksen kohderyhmät: 
Aikuiset (yli 18-vuotiaat)
Nuoret (pääasiassa yli 12-vuotiaat)
Tarkempi kuvaus globaalikasvatustoiminnasta: 

Yhteisvastuu on myös asennekasvatuskampanja, joka tiedottaa hädästä ja vaikuttaa yhteiskunnassa. Yhteisvastuukeräys puhuu unohdettujen ihmisryhmien, lähimmäisenrakkauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Sekä valtakunnallisesti että paikallisseurakunnissa toivotaan myös lasten ja nuorten ottavan Yhteisvastuukeräys omakseen. Vuosittain on tehty materiaalia nuorisotyön käyttöön ja kannustettu nuorisotyötä osallistumaan keräykseen. Teemat vaihtuvat vuosittain. Tällä hetkellä rippikouluikäiset nuoret, pääasiassa yli 12-vuotiaat, ovat aktiivisimmin mukana Yhteisvastuussa.

Tarkempi kuvaus globaalikasvatusmateriaaleista: 

Vuosittain ilmestyvässä virikevihkossa on Yhteisvastuukeräyksen teemaan ja kohdealueeseen liittyviä toiminnallisia virikkeitä, jotka on kohdistettu eri ikäisille lapsi- ja nuorisoryhmille.

Tarkempi kuvaus globaalikasvatuskoulutuksesta: 

Yhteisvastuukeräyksen koulutukset kohdistuvat lähinnä seurakunnan työntekijöihin, joita tuetaan kouluttamaan keräykseen osallistuvia nuoria vapaaehtoisia.

Seurakunnan työntekijät tekevät Yhteisvastuukeräyksen aikana kouluvierailuja pitäen esimerkiksi aamunavauksia ja vieraillen tunneilla.

Yhteisvastuukeräystoimistosta käsin tietoa välitetään kunakin vuonna tiedotuksellisesta ulkomaankohteena olevasta maasta, eri materiaalien välityksellä. Varsinaisen "koulutuksen" välittää nuorille seurakuntien työntekijät ja useimmiten kohderyhmä on rippikoululaiset.