Keski-Aasian kansojen yhdistys Julduz ry
Vestrantie 39
01750 VANTAA
Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia ja edistää Keski-Aasian kansojen kulttuurin tuntemusta, lisätä etnisten ja kielellisten vähemmistökulttuurien kanssakäymistä, edesauttaa vähemmistökulttuurien oman identiteetin vaalimista ja kehittämistä sekä toimia aktiivisesti kansainvälisyyskasvatustiedottajana.
Yhdistys osallistuu ja myös tuottaa tapahtumia, joissa esitellään Aasian maiden kulttuureja ja traditioita. Tarkoituksena on tehdä Keski-Aasian maat yleisölle tutuiksi esimerkiksi valokuvien, kansallispukujen, musiikin, tanssin ja kansallisruokien avulla. Julduz ry painottaa kansainvälisyyskasvatuksessaan monikulttuurisuutta, tasa-arvoa, vaikuttamista, osallistumista ja ympäristökysymyksiä. Kerhotoiminta, kurssit ja näytökset täydentävät kansainvälisyyskasvatustyötä eri ikäryhmien parissa.
Julduz ry on kehittänyt monipuolisesti kansainvälisyyskasvatusmateriaaleja: niihin kuuluu julisteita, valokuvasarja, käsityönäyttelyitä, taidenäyttelyitä, video sekä dvd. Materiaalit on suunnattu nuorille ja aikuisille.
Julduz ry järjestää koulutusta kahdesta aihealueesta. Toisessa esitellään Keski-Aasian maiden kulttuuria ja traditioita ja toisessa paneudutaan monikulttuurisuuteen Suomessa. Julduz ry järjestää sopimuksen mukaan myös kouluvierailuja.

