Kehitysmaayhdistys Tasajako ry
Kehräsaari A-talo
33200 TAMPERE
+358-3-2228826
tasajako
tasajako [dot] org
Kehitysmaayhdistys Tasajako ry on uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumaton aatteellinen yhdistys. Se perustettiin 13.5.1993. Yhdistyksen perustivat kehitysmaakauppaliikkeessä jo aiemminkin aktiivisesti toimineet tamperelaiset, jotka halusivat pyörittää kehitysmaakauppatoimintaa puhtaasti yhdistyspohjalta ja tarjota ihmisille mahdollisuuden konkreettiseen vapaaehtoistyöhön. Tasajaon pääasiallinen toimintamuoto on ollut koko sen toiminnan ajan maailmankaupan ylläpito.
Yhdistyksemme toimintaan kuuluu myös muuta kuin maailmankauppa Tasajaon pyörittämistä. Järjestämme opintopiirejä erilaisista toimintaamme liittyvistä aiheista. Teemailloissa keskustelemme niin ajankohtaisista kuin muistakin yhdistyksemme periaatteisiin liittyvistä asioista. Yhteistyökumppaneista käy vieraita Tampereella tutustumassa meihin ja kertomassa oman järjestönsä toiminnasta kotimaassaan.
Tasajako tiedottaa reilun kaupan periaatteista ja osallistuu Maailmankauppojen Liiton kampanjoihin sekä muihin yhdistyksemme periaatteisiin sopiviin tapahtumiin. Haluamme herättää keskustelua ja vaikuttaa ihmisten ajattelutapoihin. Kerromme vaihtoehtoisista kulutustottumuksista ja ruohonjuuritason kehitysyhteistyöstä.
Tasajako myy tuotteita, joista ovat varmoja, että ne on tuotettu eettisesti ja ihmisoikeuksia kunnioittavasti. Jokaisella tuotteella on tarina kerrottavanaan: alkuperä on tuttu ja jäljitettävissä.
Tasajako painottaa erityisesti ihmisoikeuksia, oikeutta tyydyttäviin työolosuhteisiin pidetään erityisen tärkeänä. Tasajako vastustaa lapsityövoimaa ja tuo toiminnassaan pääasiassa kehitysmaiden olosuhteita tutuiksi suuremme yleisölle.
Tasajako ei juurikaan tuota mitään materiaalia itse. Tasajako käyttää kuitenkin etenkin Suomen Maailmankauppojen liiton ja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen materiaaleja toiminnassaan.
Aikaisemmin Tasajaon toimintaan on kuulunut kouluvierailut Tampereen alueella, mutta vapaaehtoisjäsenien puute on tehnyt toiminnan nykyisellään mahdottomaksi. Tasajaossa ollaan kuitenkin kouluvierailutoiminnasta edelleen kiinnostuneita tulevaisuudessa, jos vapaaehtoispohja runsastuu ja vahvistuu.

