Suomen Keskustanuoret ry
Apollonkatu 11 A
00100 HELSINKI
010 2897 252
Suomen Keskustanuoret on poliittinen nuorisojärjestö, joka vaikuttaa yhteiskuntaan arvojensa ja ohjelmiensa mukaisesti politiikan keinoin ja kasvattaa nuoria aktiiviseen kansalaisuuteen. Keskustanuorten toiminnassa oppii osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja ja pääsee niitä hyödyntämään omassa lähiympäristössään ja koko yhteiskunnassa.
Keskustanuoret toimivat paikallisesti, maakunnallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Keskustanuoret vaikuttavat yhteiskunnassa politiikan keinoin. Politiikka on toimimista jonkin asian puolesta: osallistumalla edustukselliseen demokratiaan, kehittämällä omaa elinympäristöään, toimimalla kansalaisyhteiskunnassa ja tekemällä henkilökohtaisia valintoja ja konkreettisia tekoja.
Keskustanuoret toimivat aktiivisesti kansainvälisesti mm. kv. kattojärjestöjensä kautta sekä kouluttavat nuoria toimimaan kansainvälisessä ympäristössä. Keskustanuorten kautta voi kansainvälistyä myös kotoisesti. Keskustanuoret tarjoavat lisäksi vireää monikulttuurisuustoimintaa. Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus ovat näkyvästi esillä toiminnassamme.
Järjestö kouluttaa jäsenistöään toimimaan kansanvälisessä ympäristössä, lisäksi järjestö huomioi politiikassaan globaalit näkökulmat ja pyrkii edistämään monikulttuurisuutta.
Keskustanuoret tuottavat kolutusmateriaalia kansaivälisestä poliittisesta toiminnasta ja kansainvälisistä rakenteista sekä monikulttuurisuudesta Suomessa jäsenistölleen.
Mahdollisuuksien mukaan Keskustanuoret tekevät kouluvierailuja, joissa kerrotaan järjestön toiminnasta.

