Suomen Pakolaisapu ry
Kaikukatu 3
00530 Helsinki
+358-9-6962640
toimisto
pakolaisapu [dot] fi
Suomen Pakolaisapu on vuonna 1965 perustettu pakolaiskysymyksiin keskittynyt humanitääristä työtä tekevä puolueeton kansalaisjärjestö. Sen päätehtävät ovat projektien toteuttaminen pakolaisleireillä, tiedotus ja koulutus maailman pakolaistilanteesta sekä sosiaalityön projektit Suomessa. Vuonna 2008 pakolaisia ja/tai paluumuuttajia tukevia hankkeita toteutetaan Liberiassa, Sierra Leonessa ja Ugandassa.
Ulkomaanhankkeissamme teemme työtä aikuiskoulutuksen ja yhteisöjen kehittämisen kautta. Paikallisten järjestöjen vahvistaminen on oleellista hankkeiden kestävyyden varmistamiseksi. Lukutaitokoulutus pakolaisleireillä ja paluumuuttajayhteisöissä on toiminnassamme tärkeällä sijalla. Koulutus tapahtuu osallistavasti ja sisältää samalla käytännön tietoa esimerkiksi jokapäiväisistä terveys-, hygienia- ja ympäristöasioista sekä tietoa demokratiasta ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Työllä edistämme demokraattisen päätöksenteon, yhteiskunnallisten oikeuksien ja velvollisuuksien ymmärtämyksen vahvistumista ruohonjuuritasolla. Samalla se on työtä uusien konfliktien estämiseksi. Uutena kohderyhmänä Sierra Leonessa ovat nuoret, sodan takia ilman koulutusta jääneet entiset lapsisotilaat ja sodasta kärsineet nuoret naiset. Ugandassa laajennamme koulutustoimintaa toiselle pakolaisleirille.
Kotimaassa tuemme pakolaisten ja maahanmuuttajien omia järjestöjä hallinto- ja hankesuunnittelukoulutuksella. Koulutamme niiden keskeiset jäsenet suomalaisiin järjestökäytäntöihin ja tuemme järjestöjen omien voimavarojen kohdistamista. Lisäämme asumisviihtyvyyttä ja lievennämme kantasuomalaisten ja pakolaisten välisiä konflikteja tekemällä välitystyötä ongelmallisissa taloyhtiöissä. Pakolaisten sopeutumista uuteen yhteiskuntaan tukevaa vertaistukitoimintaa laajennetaan uusille alueille ja mallinnetaan. Koulujen ja oppilaitosten kanssa tehdään kansainvälisyyskasvatusta sekä pakolaisaiheisia opetusmateriaaleja.
Tiedotus tukee Pakolaisavun toimintaa kertomalla pakolaisasioista ja erityisesti omasta toiminnastamme suurelle yleisölle. Julkaisemme neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Pakolainen-lehteä. Ajankohtaisia asioita päivitetään nettisivuillemme joka viikko.
Järjestön kvk-toiminta painottuu oppilaitosyhteistyöhön (kouluvierailuja, seminaareja sekä yhteisprojekteja oppilaitoksien kanssa.)
Lisäksi järjestö keskittyy toimittajien ja journalismin opiskelijoiden tietotaidon lisäämiseen kvk-koulutuksien avulla.
Järjestö tuottaa esitteitä, kirjoja ja videoita yläasteiden ja toisenasteen oppilaitosten käyttöön. Järjestö tuottaa myös ns. "työkalupakkeja" toimittajille ja toimittajaopiskelijoille.
Järjestön Kvk-koulutus tavoittaa:
Nuoret - lähinnä oppilaitosyhteistyön kautta.
Aikuiset - lähinnä yleisen viestinnän ja tiedotuksen avulla.

