Kehityskasvatus
Kehityskasvatus on kasvatuksellinen lähestymistapa, jonka avulla tutkitaan kansainvälisiä riippuvuussuhteita ja mahdollisuuksia globaalin epätasa-arvon poistamiseksi.
Kehityskasvatuksessa Pohjoisen ja Etelän välisiä suhteita tarkastellaan sekä rakenteellisella että yksittäisten ihmisten välisellä tasolla. Kehityskasvatus etsii kestäviä elämäntapoja ja tutkii erilaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia. Siinä on kyse osallistumisesta, toiminnasta ja muutoksesta.
Tavoitteena globaali oikeudenmukaisuus
Kehityskasvatuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä eri kehityskysymyksistä ja köyhyyden rakenteellisista syistä sekä seurauksista. Kehityskasvatuksen kautta yksilöä rohkaistaan ja ohjataan toimimaan vastuuntuntoisesti ja toisia huomioiden kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
Ilmastonmuutos, globaali köyhyys, Etelän ja Pohjoisen väliset tuloerot ovat esimerkkejä asioista, jotka koskettavat kaikkia maailman ihmisiä. Maailmanlaajuisten taloudellisten, poliittisten, sosiologisten, ympäristöllisten ja kulttuuristen syy- ja seuraussuhteiden ymmärtäminen niin ylikansallisella, alueellisella, paikallisella kuin yksilönkin tasolla on ensiarvoisen tärkeää.
Kehityskasvatuksen avulla ihmisiä rohkaistaan osallistumaan maailmanlaajuisiin talkoisiin oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

