Kuvituskuva. Ideoita globaalikasvatukseen.
Blogi

10 kuumaa kesävinkkiä digitaalisen oppimisen kehittämiseen

Osallistuin kesäkuun alussa eOppimiskeskuksen järjestämään mobiilikesäkouluun lumoavan kauniilla Hämeen ammattikorkeakoulun kampuksella Tammelan Mustiolassa. Päivien idea on koota digitaalisen oppimisen asiantuntijoita ja opettajia valtakunnallisesti yhteen verkostoitumaan sekä oppimaan toisiltaan rennoissa kesäisissä tunnelmissa.

Teksti: Maarit Pihkala Kuva: Maarit Pihkala

Kuka tahansa voi ehdottaa ohjelmaa päiville, joiden aikana vaelletaan hiljalleen työpajasta toiseen. Pajojen välillä verkostoidutaan ja jaetaan omia parhaita käytänteitä. Kesäpäivien ehdoton vahvuus on osallistujien työelämän valtava kirjo: joku soveltaa digitaalista oppimista traktoreiden ajoon, toinen singaporelaisen businesskoulun oppimisen oivallusten jakamiseen ja minä kansalaisjärjestöjen osaamisen kehittämiseen.

Kesäpäivien ensimmäisenä päivänä osallistuin Omnian VR-työpajaan, jossa pääsin harjoittelemaan kestävän kehityksen hengessä vihannesten lajittelua oikeisiin jääkaappeihin virtuaalisessa kokeilukeittiössä. Vastaavan oppimistehtävän harjoitteleminen livenä tuottaa paljon hävikkivihanneksia, koska oppilasmäärät ovat oppilaitoksessa suuria. Samalla pistellä pääsin tutustumaan myös Omnia opettajien käyntikortteihin, jotka oli tehty lisätyn todellisuuden Arilyn-sovelluksella. Pisteellä esiteltiin myös Omnian kestävän kehityksen digimerkkejä.

”Normatiivinen ajatteluni sai pöllytystä”

Kahvitauolla tapasin energisen seniori-ikäisen, naispuolisen e-urheilijan, joka oli lähdössä kesällä Counter-Strike-kisoihin Ruotsiin. Illalla puolestaan tapasin senioriaktivistin, joka kirjoittaa blogeja, on kouluttautunut tubettajaksi ja julkaisee podcasteja. Kyllä sai normatiivinen ajatteluni näissä kohtaamisessa hiukan pöllytystä!

Lounaalta siirryin pajaan, jossa jokainen rakensi rautalangasta antennihatun itselleen – ne päässä sai kuulemma paremmin luotua yhteyttä muihin osallistujiin. Pisteellä keskusteltiin myös oppimisen tulevaisuudesta sekä digitaalisen oppimisen murroksesta ja sen nopeasta kehityksestä. Iltapäivällä kävin harjoittelemassa Formsin käyttöä muuntuvan tarinan kirjoittamisessa, sekä tutustuin ClassVR roomin laseihin ja heidän valmiisiin opetussisältöihinsä.

,

Fingon asiantuntija Maarit Pihkala osallistui mobiilikesäkouluun.

,

Päivän lopuksi pääsin kokeilemaan Taikalattiaa, eli interaktiivisen lattian toimivuutta. Se heijastaa lattiaan tai pöydälle interaktiivisia kuva-aloja, jotka reagoivat käyttäjän liikkeisiin ja eleisiin.  Oppiminen tapahtuu liikkumalla matolla ja järjestelmään voi tuottaa helposti omaa sisältöä. Illalla saunoimme ja uimme – hyödyllistä sekin, koska näissä kinkereissä minulle vinkattiin Perinneleikit- ja Lessonapp-sovellukset, joista järjestöjen kasvattajille voisi hyvinkin olla iloa arkisessa työssään.

Robottitraktoria ajamassa

Kesäpäivien toisena päivänä tutustuin lisätyn todellisuuden metodeihin opetuskäytössä digiopetusguru Matleena Laakson opastuksella. Matleena on henkilö, jota digitaalisesta opetuksesta kiinnostuneiden järjestöihmisten kannattaa ehdottomasti seurata. Hän vei meidät Google Expeditions -sovelluksen kautta tutustumaan avaruusasemaan. Pääsimme lisäksi ihastelemaan Quiver-sovelluksen 3D -lisätyn todellisuuden mallinnuksia.

Mobiilikesäpäivien viimeiset työpajat vietin ulkona. Ilmoittauduin koetestaajaksi Kisakallion Health Skills -hyvinvointiappiin ja sitouduin kolmen kuukauden mobiiliin testivalmennukseen. Kävin myös ajamassa ensimmäistä kertaa elämässäni traktorilla – enkä millään ihan tavallisella traktorilla, vaan itseohjautuvalla robottitraktorilla.

Mobiilikesäkoulussa tarkoituksena on ottaa mobiiliutta sekä digitaalisuutta haltuun yhdessä ja toiminnallisesti – se toteutui kesäpäivillä mainiosti, olipa osallistuja sitten aloittelija tai propellipää opetusteknologioiden maailmassa.

Uusimmat artikkelit