Järjestötyötä voi tehdä hampaat irvessä tai sitten ilolla. Byrokratiaan keskittymisen sijasta pitäisi muistaa, että tärkeintä maailman muuttamisessa on innostus!

”Larri, sinun pitää olla innostavampi, jos haluat saada ihmiset mukaan”, totesi työkaverini jälleen yhden tuloksettoman kokouksen jälkeen. Miten niin innostavampi? Minähän teen jo enemmän työtä kuin kukaan täällä, muistan ajatelleeni. ”Se mitä te tarvitsette on evaluaatio, ohjelma, strategia, projektisuunnitelma, aikataulutus, raamit, suunnittelun suunnitelma ja toteutus” tiuskaisin takaisin.

Työharjoitteluni brasilialaisessa pyöräilyn ja kestävän kehityksen järjestössä tuntui tulleen umpikujaan.

***

Suunnittelimme Curitiban kaupungille hanketta, joka loisi polkupyörän pysäköintitelineitä ympäri kaupungin keskustaa, jossa polkupyörävarkaudet ovat valitettavan yleisiä. Curitiballa on maine edistyksellisenä kaupunkina, joka panostaa ympäristöön ja kaupunkisuunnitteluun.

Hankkeelle olisi tilausta, sillä 200 miljoonan ihmisen Brasiliassa auto symboloi edelleen vahvasti edistystä ja parempaa elämää. Enemmistölle polkupyörä tarkoittaa sitä, että rahat eivät riitä autoon. Maan suuret kaupungit ovat viimein heränneet siihen, että nykyisellä vauhdilla keskiluokkaistuva Brasilia tarvitsee entistä paremman joukkoliikenteen ja pyöräilyyn kannustavia ratkaisuja, jotta kaupungit pysyisivät elinkelpoisina.

Joillekin harvoille hyvin koulutetulle, boheemeille ja nuorille kaupunkilaisille pyöräily on alkanut näyttää tyylikkäältä tavalta erottautua massakulttuurista. Curitiban pyöräaktivistiliike koostuu taiteilija- ympäristö- ja kaupunkiaktivisteista, joilta ei puutu luovuutta toinen toistaan hauskempien pyöräilytempauksien järjestämiseen.

Mutta jotain puuttuu.

***

Tulen Suomesta, protestanttisen työetiikan maasta, jossa järjestelmällisyys on meissä yhtä vahvasti kuin sauna ja ruisleipä. Olemme tottuneet siihen, että jos teemme työmme säntillisesti ja järjestelmällisesti, asiat etenevät suunnitelmien mukaan.

Brasiliassa järjestötyö on erilaista. Sovituista kokouksista kaksi kolmasosaa peruuntui ilman, että siitä ilmoitettiin. Kun sitten pääsimme yhdessä saman pöydän ääreen, työnteko jatkui usein spontaanin kiihkon vallassa yön pikkutunneille. Löysin itseni usein piipittämästä ”mutta entä suunnitelmamme?”

Järjestö sai aikaan mukaansatempaavia tapahtumia karismaattisten johtohahmojen avulla. Oma järjestelmälliseen tapaan etenevä projektisuunnitteluni sai huonosti tuulta siipiensä alle, sillä en ehkä osannut puhua suunnitelmallisuuden tärkeydestä samalla palavalla kiihkolla kuten kollegani puhuivat suoran toiminnan tärkeydestä. Tärkeät asiat palavat sisälläni vakaalta liekillä eivätkä välttämättä roihua kokkona ulospäin.

***

Eron voisi kuitata naureskellen latinokulttuurin temperamenttisuudella, mutta se kielii muustakin. Suomessa järjestökentällä on pitkä historia ja ainakin vielä viime aikoihin asti sillä on myös ollut vakaa rahoitus. Näiden ansiosta suomalaisilla järjestöillä on palkatut ammattilaiset, järjestelmälliset toimintatavat, siistit toimistotilat, kellokortit ja jokaisella työntekijällä oma selkeä rooli.

Brasilialaisella pyöräilyjärjestöllä ei ole mitään näistä. Jokapäiväisestä aktiivisesta toiminnasta huolimatta järjestöllä ei ole yhtään palkattua työntekijää, ja toimintaa rahoitetaan samoissa tiloissa toimivalla pyöräkorjaamolla. Hankkeita varten on mahdollista hakea muutaman tuhannen euron verran rahoitusta järjestöille suunnatussa kilpailussa parina kertana vuodessa.

Järjestömme jopa voitti viimevuotisen kilpailun, mutta palkintorahoja ei koskaan kuulunut. Työkaverini kuittasivat asian sanomalla, että Brasiliassa mikään ei ole ikinä varmaa. On pieni ihme, että satojen ihmisten aktiivinen järjestö ylipäätään pyörii täysin vapaaehtoisvoimin vailla säännöllistä rahoitusta.

Vakaan rahoituksen puutteella on kuitenkin seurauksensa. Työkaverini tekivät erittäin tärkeää työtä pyöräilyn edistämiseksi, kun päivätöiltään ja perheiltään kerkesivät. Suunnitelmallisuus tuntui hyödyttömältä, kun hankkeiden rahoituksesta ei ikinä ollut varmuutta. Työtä tehtiin silloin kun sille sattui olemaan aikaa ja intoa.

***

Suomalainen järjestömaailma tähtää ennen kaikkea tuloksiin ja tekee sen rakastamallani suomalaisella järjestelmällisyydellä. Uusi hallitusohjelma esittää kuitenkin kehitysyhteistyöjärjestöiltä leikattavaksi valtavia summia.

Niin paljon kuin rakastankin brasilialaista impulssivisuutta, toivon sydämeni pohjasta, että rahoituksen väheneminen ei johda Suomen ammattimaisen järjestökentän muuttumiseen harrastustoiminnaksi.

Lisää uusi kommentti

Jaa sosiaalisessa mediassa